Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Colin McRae jäämässä vaille tallipaikkaa

Avaa Yle-sovelluksessa

Rallin vuoden 1995 maailmanmestari Colin McRae joutuu todennäköisesti pitämään välivuoden MM-ralleista. Citroen-talli ei aio jatkaa McRaen sopimusta, koska uudet säännöt rajoittavat tallien kuljettajamäärän kahteen.

Colin McRae on MM-pisteissä seitsemäntenä.

Citroenilla jatkavat Carlos Sainz ja Sebastien Loeb, jotka taistelevat rallin maailmanmestaruudesta ensi viikon torstaina alkavassa kauden päätöskilpailussa Britannian rallissa.

Rallitallien kuljettajapaikat alkavat olla täynnä ensi kaudeksi, eikä McRaella ole taloudellisia mahdollisuuksia osallistua MM-sarjaan yksityiskuljettajana.

- Olen yrittänyt kerätä rahaa, mutta MM-sarjan vaatimaa summaa ei hevin löydy. Näyttää siltä, että joudun pitämään välivuoden, 35-vuotias McRae sanoi keskiviikkona Guardian-sanomalehdessä.

McRae myönsi, ettei tällä hetkellä nauti ajamisesta. Hän uskoi kuitenkin, että into palaa.

- Huomaan varmaan huhtikuussa, kuinka paljon kaipaan MM-sarjaa, ja sitten yritän paluuta kaudella 2005, McRae ennakoi.

Kotikisaan McRaella riittää toki motivaatiota, vaikka MM-sarja on mennyt huonosti. Sorateillä ajettava ralli sopii hänen pirtaansa paremmin kuin asfalttitiet.

Britannian rallista on odotettavissa huikea huipennus kaudelle. Sainzin ja Loebin lisäksi MM-titteliin on vielä mahdollisuuksia Subarun Petter Solbergilla ja Peugeotin Richard Burnsillä. Sainz ja Loeb ovat ennen päätöskisaa 63 pisteessä, Solbergilla on 62 pistettä ja Burnsillä 58.

STT-Reuters

Suosittelemme