Mikko Hirvosen ralliura jatkunee ensi kaudella Subarun tehdastallissa Petter Solbergin tallitoverina. Hirvosen manageri Timo Jouhki ei vahvista norjalaisen Aftenposten -lehden julkaisemaa tietoa. Hän kuitenkin kertoo neuvotelleensa tallin kanssa tiiviisti viimeiset kaksi viikkoa.
Mikko Hirvonen ei ole vielä allekirjoittanut mitään Subarun kanssa.
- Viime viikon lopulta lähtien on alkanut näyttänyt paremmalta. Tuntuu, että siellä ollaan kiinnostuneita nuoren kuljettajan palkkaamisesta, Jouhki sanoo.
- Mitään ei ole allekirjoitettu. Toivon, että asiat ratkeavat ensi viikon keskiviikkoon mennessä.
Subaru-tallissa aukeni toisen tehdaskuljettajan paikka, kun Tommi Mäkinen lopetti pitkän uransa marraskuussa päättyneen MM-sarjan jälkeen. Hänen tilalleen oli jo palkattu Richard Burns, joka joutuu kuitenkin jättämään ensi kauden väliin syksyllä paljastuneen aivokasvaimen ja sen vaatiman hoidon takia.
- Nähdäkseni tallilla on kaksi syytä olla kiinnostunut nuoren kuljettajan palkkaamisesta. Toinen on tallin pitkä historia nuorten kuljettajien kasvattajana ja toinen taloudellinen tilanne, jossa autoteollisuus tällä hetkellä on, kuluja karsitaan koko ajan, Jouhki sanoo.
- Kun Kansainvälisen autoliiton FIA:n päätös lisätä MM-sarjaan kaksi rallia kasvattaa tallien kuluja ensi kaudella, niin tässä on oiva tapa karsia niitä, Jouhki perustelee tallin mielenkiintoa nuoren tulevaisuuden lupaukseen.
Hirvonen, 23, ajoi päättyneellä kaudella Fordin tehdastallissa kolmatta autoa. Ensi kaudella talli ajattaa kuitenkin vain kahta kuljettajaa. Kannonkoskelainen on ajanut urallaan 17 MM-rallia ja häntä pidetään yhtenä MM-sarjan suurimmista tulevaisuuden lupauksista.
STT