Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Gillingham haastaa Charltonin

Avaa Yle-sovelluksessa

Vuoden ensimmäinen viikonloppu on Englannissa perinteisesti pyhitetty FA cupin kolmannelle kierrokselle. Lauantain tv-ottelussa 1. divisioonan Gillingham haastaa Jonatan Johanssonin Charltonin.

Charltonin Jonatan Johansson on toipunut pelikuntoon.

Maailman vanhimmassa cup-kilpailussa FA cupissa nähdään perinteisesti joka vuosi yllätyksiä, joten valioliigassa komeasti neljännellä sijalla oleva Charlton saa varautua tiukkaan vastukseen lyhyellä vierasmatkallaan Gillinghamin Priestfieldille.

YLEn TV2 näyttää ottelun suorana lähetyksenä lauantaina kello 16.50.

Johansson janoaa menestystä

Loukkaantumisestaan toipunut Jonatan Johansson on palannut Charltonin kokoonpanoon ja uskoo joukkueen lähtevän Gillinghamia vastaan parhaalla mahdollisella kokoonpanolla.

- En usko, että muutamme paljoa viime aikoina voittanutta joukkuetta. Me haluamme vihdoin pärjätä hyvin myös cupissa, Johansson sanoi.

Charltonin loukkaantumissuma on muutenkin helpottamassa.

- Saatamme saada sairastuvalta mukaan Claus Jensenin ja Kevin Lisbien. Tuskin he vielä kuitenkaan avaukseen tulevat, penkille ehkä.

Henderson Gillinghamin uusi kärki

Gillingham – eli Gills – vahvisti kärkirivistöään hankkimalla Readingista nuoren Darren Hendersonin. 22-vuotias hyökkääjä siirtyi heti vuodenvaihteessa siirtoikkunan auettua. Hän aloittanee kuitenkin vaihdossa Charltonia vastaan.

Pelaaja-manageri Andy Hessenthaler on viime ottelun kolhuista huolimatta pelikuntoinen ja muodostaa kärkitrion Tommy Johnsonin ja Mamady Sidiben kanssa. Kevin James ja kokenut Rod Wallace ovat loukkaantuneina sivussa Gillsin miehistöstä. Myös Barry Ashby on edelleen sivussa akillesvaivojen takia, sen sijaan Nicky Southallia odotetaan takaisin kokoonpanoon nilkkavamman jäljiltä.

Paineet Charltonille

Gillingham-manageri Andy Hessenthaler sysää ottelun alla kaikki paineet vastustajalle ja muistuttaa, että hänen joukkueellaan on ottelussa vain voitettavaa.

- Kun katsoo sarjataulukkoa, Charlton on maan neljänneksi paras joukkue tällä hetkellä. Tämä on meille suuri peli, mutta kaikki paineet ovat heillä. Kunnioitamme heitä, mutta meidän on pelattava pelkäämättä vastustajaa, Hessenthaler kertoo seuran kotisivuilla.

Managerilla on altavastaajan aseman puolustamiseksi tukenaan myös historia. Gillingham on viimeksi voittanut Chartonin vuonna 1925.

Charltonilla kuumia hyökkääjiä

Charltonin managerilla Alan Curbishleylla riittää pohtimista kärkimiehiä valitessaan. Vaihto-ehtoina on loukkaantumisista huolimatta kolme kovassa vireessä olevaa kärkimiestä. Vastuuta saatuaan hyökkääjät ovat yksi toisensa jälkeen osoittaneet tehokkuutensa. Jonatan Johanssonin mukaan hänenkään paikkansa avauksessa ei viime aikojen hyvistä esityksistä huolimatta ole varma.

- Minä, Paulo Di Canio sekä Carlton Cole tulevat jakamaan kaksi hyökkääjän paikkaa, todennäköisesti. Kaksi kolmesta on avauksessa, Johansson summaa tilannetta.

YLE

Suosittelemme