Yleisurheilun nelinkertainen olympiavoittaja Lasse Viren kantaa olympiatulta Ateenan kisojen soihtuviestin avausosuudella perjantaina Helsingissä. Viren lähtee viemään Suomeen päiväksi saapuvaa viestiä Helsingin rautatientorilta kello 12.
Kuvan Lasse Viren kantaa olympiatulta Suomen soihtuviestin avausosuudella.
Kaikkiaan Helsingissä on mukana 120 soihdunkantajaa, joiden juoksema yhteensä 51,5 kilometrin reitti päättyy Linnanmäen huvipuistossa illalla järjestettävään kansanjuhlaan. Kello 18.30 alkavan juhlan kohokohta on olympiatulen saapuminen kello 19. Helsingin soihtuviestireitillä viimeisen soihdunkantajan kunnian saa hiihdon kolminkertainen olympiavoittaja Marja-Liisa Kirvesniemi.
Soihtuviestin järjestäjät julkistivat keskiviikon tiedotustilaisuudessa Helsingissä soihtuviestin reitin, joka kulkee vuoden 1952 olympialaisten keskeisillä paikoilla ja maisemallisesti komeilla seuduilla Helsingissä. Suomalaisen olympiahistorian merkkipaikkoja reitin varrella ovat muun muassa Olympiastadion, Kisahalli, Käpylän olympiakylä ja Meilahdessa sijaitseva soutustadion. Komeaa maisemaa on tarjolla muun muassa Seurasaaressa, Munkkiniemen ja Kaivopuiston rantaväylillä.
- Olympiastadionille pysähdymme noin kello 13.40. Urheilumuseo saa siellä kokoelmiinsa yhden Ateenan olympiasoihdun, Helsingin soihtuviestin pääsihteeri Arto Ahola kertoi.
Soihtuviestin järjestäjät ovat halunneet tehdä viestistä suomalaisten näköisen tapahtuman. Viestin järjestelytoimikunnan puheenjohtajan Anssi Rauramon mukaan se tarkoittaa sitä, ettei kaikkia Ateenasta tulleita ohjeita ole noudatettu aivan pilkuntarkasti.
- Olemme poikkeuksellisesti julkistaneet etukäteen esimerkiksi juoksijoiden nimilistan. Juuri nimet saavat ihmiset liikkeelle viestiä seuraamaan, Anssi Rauramo sanoi.
Virenin ja Kirvesniemen lisäksi soihdunkantajien joukossa on muita tunnettuja urheilunimiä, kuten takavuosien pesäpallotähti Eino Kaakkolahti, entinen NHL-huippu Jari Kurri ja keihäänheiton arvokisamitalisti Hannu Siitonen sekä vanhin elossa oleva suomalainen kesäolympialaisten voittaja, 76-vuotias meloja Yrjö Hietanen. Nykyurheilijoista ovat mukana muun muassa lumilautailija Risto Mattila, joukkuevoimistelun kolminkertainen maailmanmestari Juuli Topp ja salibandyn taituri Janne Tähkä. Viihdemaailmaa edustaa muun muassa Idols-tähti Antti Tuisku.
Olympiatuli on käväissyt Suomessa vain kerran vuoden 1952 kotikisojen jälkeen, sillä tuli vieraili täällä vuoden 1994 Lillehammerin talvikisojen edellä. Olympiainnostus elää suomalaisissa vahvana, minkä soihtuviestin järjestäjät ovat havainneet muun muassa viestinviejiksi halukkaiden määrässä ja innostuksessa.
Olympiatuli käy 27 maassa
Ateenan kisojen olympiatuli sytytettiin Kreikassa Olympian lehdossa 25. maaliskuuta. Kreikassa kierrettyään tuli pysähtyi Ateenassa Panathinaiko-stadionille, jolla järjestettiin ensimmäiset uuden ajan olympialaiset vuonna 1896.
Soihtuviestissä olympiatuli on tehnyt matkaa eri puolilla maailmaa jo lähes kuukauden, sillä se lähti kaikki mantereet kiertävälle reitilleen 3. kesäkuuta. Tuli käy muun muassa kaikissa aiemmissa kesäolympialaisten isäntäkaupungeissa, joista Helsinki on pohjoisin.
Helsinkiin tuli saapuu perjantaiaamuna kello 10.15 lentokoneella Tukholmasta, vuoden 1912 kesäkisojen isäntäkaupungista. Helsinki-Vantaan liikelentoterminaalissa olympiatulen ottaa vastaan Kreikan Suomen-suurlähettiläs Lysander Migliaressis-Phocas.
Vastaanottokomiteaan kuuluvat lisäksi Helsingin soihtuviestin järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Anssi Rauramo, Suomen olympiakomitean pääsihteeri Jouko Purontakanen, Kansainvälisen olympiakomitean suomalaisjäsen Peter Tallberg ja Helsingin soihtuviestin pääsihteeri Arto Ahola.
Helsingissä kierrettyään olympiatuli jatkaa lentokoneella vuoden 1980 isäntäkaupunkiin Moskovaan varhain lauantaiaamuna. Kaikkiaan viesti kulkee 34 kaupungissa 27 maassa, ja päätyy 13. elokuuta Ateenan kisojen avajaisiin.
YLE-STT