Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Puolet jalankulkijoista liikkuu pimeänä

Liikenneturvan mukaan jopa puolet jalankulkijoista liikkuu ilman heijastinta. Tämä on aluepäällikkö Varpu Tavastjernan mukaan surullista, sillä ilman heijastinta kulkevalla on kymmenkertainen vaara joutua onnettomuuteen.

Heijastinvalikoima on monipuolinen. Kuva: YLE /Heikki Ambrusin
Avaa Yle-sovelluksessa

– Heijastinta valittaessa on tärkeää ainakin tarkistaa heijastimen kunto ja tietää sen oikea sijoituspaikka, muistuttaa Tavastjerna.

– Yksi heijastin on parempi kuin ei mitään, mutta periaatteessa niitä ei voi olla koskaan liikaa: yksi takkiin roikkumaan, toinen reppuun ja kolmas vaikka kiepautettuna hihan ympärille, Varpu Tavastjerna sanoo.

Malleja on monia ja jokaiselle löytyy varmasti sopiva. Muutama asia olisi hyvä muistaa, kun heijastinta valitaan.

Metrin korkeudella heijastin näkyy

Heijastin tulee kiinnittää oikeaan paikkaan, sivulle, jotta se näkyy kaikkialle.

– Noin metrin korkeudelle kun sen ripustaa – vaikka takin taskun suuhun – niin siinä se sopivasti välkkyy ja näkyy autojen valoissa, Tavastjerna toteaa.

Testaa heijastin ennen käyttöä

Hän kehottaa tarkistamaan, että heijastin todella toimii. Hyväksytyistä heijastimista löytyvät CE- ja hyväksyntämerkinnät. Nämä varmistavat sen, että teho on riittävä eikä takkiin tule ripustettua pelkkää muovinpalaa. Lisäksi ikä vaikuttaa heijastimen tehoon.

– Vanhat heijastimet kuluvat käytössä ja silloin niistä häviää kyky heijastaa valoa.

– Kotona testaaminen onnistuu siten, että laittaa varmasti toimivan heijastimen viereen huonoksi epäillyn kaveriksi. Taskulamppu joko nenän päähän tai ohimon viereen, niin totuus heijastustehosta paljastuu, neuvoo Varpu Tavastjerna.

Suosittelemme sinulle