Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Belgian pyöräilyssä dopingskandaali

Belgian kansallisurheilua pyöräilyä ravistelee ankara dopingskandaali. Maan tunnetuimman pyöräilytallin johtajaa syytetään kiellettyjen aineiden määrätietoisesta ja pitkään jatkuneesta suosimisesta.

Avaa Yle-sovelluksessa

Asia tuli julki jo alkuviikolla, kun flaaminkielinen päivälehti Het Laatste Nieuws julkaisi syytöksensä maan tunnetuinta urheilujohtajaa Patrick Lefevereä vastaan. Lehden mukaan tämä on 30-vuotisen urheilu-uransa aikana määrätietoisesti suosinut dopingia.

Lefevere on viime vuodet ollut Belgian menestyneimmän pyöräilytallin Quick Stepin johtaja.

"Lefevere on mafiajohtaja"

Het Laatste Nieuws -lehti syytti jutussaan Patrick Lefevereä mafiajohtajaksi, jonka uhmaaminen saattaa olla hengenvaarallista.

Heti kun lehti oli julkaissut syytöksensä Quick Step -pyöräilytallin johtajaa kohtaan, alkoi juttu paisua ennennäkemättömiin mittoihin.

Yksi maan kaikkien aikojen suurimmista pyöräilynimistä, Johan Museeuw tunnusti avoimesti käyttäneensä kiellettyjä aineita uransa loppupuolella. Lehdellä oli saanut haltuunsa kopion Museeuwin katumuskirjeestä, jonka hän oli lähettänyt joukkueen johdolle jo helmikuussa 2005.

Seuraavana päivänä lehti sai tallin nykyiseltä nimettömänä pysyttelevältä pyöräilijältä tiedon, että aineiden käyttö tallissa jatkuu edelleen - joukkueenjohtajan ja lääkärin tieten.

Käyttö ei rajoitu kilpailuihin

Nimettömänä pysyttelevä Quick Step -pyöräilytallin jäsen kertoi Het Laatste Nieuwsille, että kiellettyjen aineiden käyttö ei rajoitu vain kilpailuihin.

- Johto pitää huolen siitä, että urheilijoilla on vapaa-ajalla käytössä niin kokaiinia, speediä kuin ekstaasiakin, nimetön urheilija kertoi.

Joukkueenjohtaja Patrick Lefevere on kiistänyt kaikki syytökset ja ilmoittanut nostavansa syytteen lehteä vastaan.

- Pystyn varmasti todistamaan, että kaikki syytökset ovat perättömiä. En puhu nyt enempää, en halua paljastaa korttejani vielä, Lefevere lausui.

Suosittelemme