Ylen Ajankohtainen kakkonen kertoi tiistaina, että puolue lainasi Perussuomalaisten Tukisäätiölle suuren summan rahaa, jotta säätiö saattoi ostaa Helsingistä arvohuoneiston puolueen käyttöön. Edes kaikki kansanedustajat eivät myönnä tienneensä hankkeesta, jonka puoluehallitus siunasi.
Asia tuli esiin puoluevaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä, kun puolueen kassan vajuminen herätti ihmetystä.
Ajankohtaisen Kakkosen haastattelema puolueen kansanedustaja Jari Lindström ei tiennyt, kuka omistaa uuden puoluetoimiston. Pietari Jääskeläinen arveli, että järjestelyn syynä ovat taloudelliset seikat.
-Varmaan on katsottu, että se on järkevää hoitaa näin, Jääskeläinen sanoi.
Säätiön omaisuus pysyy helpommin harvojen vallassa
Puolueet siirtävät usein kiinteää omaisuuttaan säätiöiden hallintaan. Omaisuuden kontrollointi on silloin helpompaa, sillä säätiön hallitus voi päättää varojen käytöstä itse, eli päätöksille ei tarvita vaikkapa yhtiökokouksen tai jäsenkunnan hyväksyntää.
Säätiön hallitus voi lisäksi täydentää itse itseään.
Perussuomalaisten Tukisäätiön hallitukseen kuuluu viisi jäsentä.
Puheenjohtaja on entinen kansanedustaja Raimo Vistbacka. Varapuheenjohtajina toimivat puolueen puheenjohtaja Timo Soini sekä puolueveteraani Matti Vattulainen.
Kaksi varsinaista jäsentä ovat lakimies Timo Relander ja Mikko Vainio, 89-vuotias entinen SMP:n ja perussuomalaisten kansanedustaja Lahdesta.
Raimo Vistbacka ei kertonut Ajankohtaiselle kakkoselle huoneiston kokoa eikä kauppahintaa. Puolueelta saatu 1,7 miljoonan euron laina riitti kuitenkin omaisuuden hankintaan, Vistbacka vahvisti.
Puolue sai lainalleen täydet vakuudet eli arvohuoneiston osakekirjat.
Yle Uutiset ei tavoittanut Intiassa puhemiesvaltuuskunnan matkalla olevaa puheenjohtaja Timo Soinia kommenttia varten.