Television kykykilpailu heitti vuosikymmeniä basson varressa lavan perukoilla lymynneen Markku Laamasen kerralla parrasvaloihin, ja mies on vieläkin uudesta suosiostaan hieman pyörällään.
- Eihän sitä osannut odottaa, että enää tällä iällä näin pitkälle pääsisi, kärkikolmikkoon. Hienoa ja yllättävää tämä on ollut!
Monien kärkiartistien ja musiikintekijöiden, kuten Kirkan, Irwinin, Jukka Kuoppamäen ja Vexi Salmen kanssa yhteistyötä tehnyt Laamanen on bassosta luovuttuaan välillä ollut ymmällään, miten päin kätensä laittaisi lavalla.
- Vähän se on sellaista että mikin jalasta pitää kiinni ja kädet ehkä hakee jotakin, naurahtaa Laamanen.
Nuoretkin löysivät vanhan konkarin
Hihasta nykijöitä on nyt riittänyt, ja taannoin Keski-Suomessa nimikirjoituskeikalla vartijatkin joutuivat puuttumaan peliin. Yleisössä ja nimmarinpyytäjissä on Laamasen iloksi riittänyt monen polven ihailijoita.
- Yllättävän paljon on ollut nuorta väkeä, sanotaan että Jyväskylässäkin oli 80 prosenttia nuorempia ja 20 vanhempia, iloitsee Laamanen.
Se vanhempi polvi saattaa hyvinkin muistaa Markku Laamasen 1960-70-luvulta nimellä Gulliver samannimisestä yhtyeestä, jonka kappaleen 'Alli, ethän muiden salli' muistavat varmaan muutkin kuin kiihkeimmät ihailijat.
Vuoden 2002 jälkeen Markku Laamanen ei paljoa keikkoja tehnytkään, minkä hän uskoo auttaneen ääntäänkin pysymään kuosissaan. Tauon jälkeen meno lavoilla on taas maistunut, ja ollut takavuosiin verrattuna toisenlaistakin.
- Tämän Talentin ja kaiken julkisuuden jälkeen huomaa, että ihmiset kuuntelevat ihan toisella lailla ja ottavat ihan eri lailla artistin huomioon, kun siitä on ollut jo lehdissä juttuja ja muuta. Erittäin lämmin vastaanotto on ollut lavoilla, kiittelee Laamanen yleisöä.
Vertailu Susan Boyleen hymyilyttää
Pyhäselällä syntynyt, Jämsässä asustava Markku Laamanen on nimetty myös Suomen Susan Boyleksi aiheutettuaan Talentin alkukarsinnoissa samanlaisen yllätyksen yleisölle kuin britti-kollegansa.
- Kyllähän se vertailu hauskalta, vähän hassultakin tuntuu! Kyllä siinä lähdössä oli Tampereella vähän samaa kuin Susan Boylellakin. Että kun Boyle tuli lavalle niin porukka nauroi, mutta kun Boyle rupesi laulamaan, niin muuttuikin ihan toisenlaiseksi yleisö. Ja sama varmasti oli Tampereella kun tulin lavalle, niin monet saattoivat katsoa, että mitä tuo lihava, kalju äijä tuolla tekee, mutta tilanne muuttui kun rupesin laulamaan, naurahtaa Laamanen.
Laamanen itsekin häkeltyi sen verran yleisön pompatessa pystyyn kesken Josh Grobanin 'You Raise Me Up' -tulkinnan, että tunnustaa seonneensa sanoissa.
- Tuli niin omalaatuinen fiilinki, että mitä täällä tapahtuu! Rupesin vähän miettimään, että mitä mä olen tehnyt kun porukka noin hyppää! Laulun jälkeen tietysti tuntui hyvältä, mutta oudolta, että miten se näin voi käydä tällä iällä, kertaa vaatimaton mies tähtihetkeään.
Jouluna rauhoittumisen aika
Talentista alkanut vauhdikas pyöritys rauhoittuu joulun pyhiksi. Alkavana vuonna on taas vauhtia luvassa suunnilleen kymmenen keikan kuukausivauhtia, joten virtaa on hyvä ladata varastoon.
Markku Laamanen pitää parin viikon loman, ja joulun ja uuden vuoden juhlinnan välipäiviin mahtuu vielä hänen oma merkkipäivänsä; 60-vuotispäiviä juhlitaan 28. joulukuuta.
- Tällä viikolla vielä perjantain-lauantain keikkailen, mutta joulun seutu pidetään rauhallisena. Ja kuusikymmpisiäkin juhlitaan rauhallisesti, hyvin pientä juhlaa pidetään!