Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Mediate ja Woods uusintaan US Openissa

Tiger Woods upotti pitkän birdie-putin golfin US Openin viimeisellä reiällä. Sillä putilla hän selviytyi uusintaan voitosta toisen amerikkalaispelaajan Rocco Mediaten kanssa. 18 reiän uusinta pelataan maanantaina.

Avaa Yle-sovelluksessa

Woods tuuletti rajusti onnistunutta puttiaan.

- Se onnistui juuri niin kuin pitikin, hän sanoi.

Woods on voittanut 13 major-turnausta, Mediate hakee ensimmäistä voittoaan. 45-vuotiaan Mediaten paras saavutus major-turnauksissa ennen tätä oli neljäs sija vuoden 2001 US Openissa.

- Tämä oli uskomattomin päivä golfkentällä, mitä olen koskaan kokenut. Huomisesta tulee uskomaton myös, Mediate hehkutti.

Mediate johti yhdellä lyönnillä ennen viimeistä väylää.

- Et voi koskaan odottaa, että hän epäonnistuu. Minun täytyy valmistautua kovaan taisteluun huomenna, Mediate totesi.

Woods ja Mediate päätyivät tulokseen -1.

Englannin Lee Westwood oli kilpailun kolmas. Hän hävisi kärkiparille yhden lyönnin.

US Open on ainoa major-turnaus, jossa pelataan 18 reiän uusinta. Viimeksi siihen jouduttiin vuonna 2001, kun Retief Goosen voitti Mark Brooksin.

TILANNE 4. KIERROKSEN JÄLKEEN

1. Rocco Mediate USA 69 71 72 71 - 1

Tiger Woods USA 72 68 70 73 - 1

Mediate ja Woods pelaavat 18 reiän uusinnan maanantaina.

3. Lee Westwood GBR 70 71 70 73 par

4. Robert Karlsson SWE 70 70 75 71 + 2

D.J. Trahan USA 72 69 73 72 + 2

6. Carl Pettersson SWE 71 71 77 68 + 3

John Merrick USA 73 72 71 71 + 3

M.A. Jimenez ESP 75 66 74 72 + 3

Suosittelemme