Tinan sulattaminen ja siitä ennustaminen kuuluu erottamattomana osana uudenvuoden aaton viettoon. Moni empii tinan valamista, sillä tinat ovat myös ongelmajätettä niiden sisältämän lyijyn takia.
Tinan ekologiseksi korvikkeeksi voi sulattaa myös tavallista hienoa sokeria. Ohje on perin yksinkertainen ja Etelä-Karjalan Radion koekeittiö testasi tinan korvaamisen sokerilla.
Kaada kerralla, jäähytä vedellä
Sokeria kannattaa varata noin desi henkilöä kohden. Kaada sokeria pannulle ja kuumenna levy niin kuumaksi, että sokeri alkaa pannulla sulaa. Sokeri on kuumana erittäin polttavaa, joten lähelle kannattaa vesiämpärin lisäksi varata myös sammutusvälineistöä.
Kuumenna sokeria niin pitkään, että se muuttuu läpikuultavaksi. Valetun sokerin väriä voit säädellä pitämällä sitä pannussa pidemmän aikaa. Sokeri käryää pannulla kuitenkin helposti, joten tarkkana kannattaa olla.
Varsinainen valaminen käy pannua käytettäessä niin, että tina kaadetaan kylmään veteen nopealla ranneliikkeellä. Mitä nopeammin sulan sokerin veteen kaataa sitä isompi "valu" siitä tulee. Vastaavasti taas hitaasti kaatamalla sokeri hajoaa vedessä pienemmiksi paloiksi.
Sulat sokerivalut kannattaa nostaa vedestä reikäkauhalla kuivumaan.