Yksinkertaistaen sanontaa voisi verrata aikaan, jolloin oli lähes kiellettyä mediassa arvuutella ennen Helsingin taitoluistelun EM-kisoja vuonna 1977 hyppääkö Tintti kolmoishypyn? Kysymys ei ollut siitä, onnistuuko Tintti kolmoishypyssä, vaan siitä, hyppääkö hän sen yleensä ollenkaan. Oi aikoja, oi urheilutoimittamisen tapoja!
Eihän presidentinkään hypyistä…
Tinttihän ei ollut ollenkaan tämä belgialainen sarjakuvahahmo, vaan Kristiina "Tintti" Wegelius, jonka kautta maan suurin mediayrittäjä hallinnoi aika pitkälle myös taitoluisteluun liittynyttä sananvapautta.
Elettiin kaiken lisäksi myös aikaa, jolloin vielä puhuttiin ja joskus kirjoitettiinkin kaunoluistelusta - taitoluistelu terminä vasta teki pysyvää tuloaan, mutta kieltämättä tehokkaasti.
Kaikki tiesivät, että jos Kristiina Wegelius joskus pystyisi hyppäämään ja jopa onnistumaan kolmoishypyssä, niin arvomitalihan siitä olisi seurauksena. Mutta ei siitä olisi pitänyt puhua tai kirjoittaa. Kau…siis taitoluistelu oli laji, jossa turkkikansa silloin varjeli omaisuuttaan kuin valtakunnan salaisuutta. Eikä varjelu ollut ainakaan henkistä valmennuksellisuutta.
Aukotontakaan tuo varjelu ei sinänsä asioita yleisestikin peitelleessä ajassa voinut olla, joten ei ihme, ettei Tintin kolmoishyppy koskaan onnistunut. Luistelija, joka yleisesti tunnustettiin eleganssin ja taiteellisuuden jääprinsessaksi, oli kolme kertaa EM-kisoissa neljäs, kahdesti MM-kisoissa 6:s ja olympiakisoissa 1980 kymmenes! Yksikin onnistunut "kolmonen" ja …
Joskus näin jälkeenpäin tulee tuo aika mieleen. Silloin olisi mediassa pitänyt enemmän uskaltaa yleensäkin. Tintin kolmoishyppy kun ei kuitenkaan ollut sen ajan Suomessa ensisijainen valtakunnan salaisuus. Enemmän siitä kuitenkin kirjoitettiin kuin presidentin kalareissuista Islannissa. Siellä kun ei kierteetön hyppykään aivan onnistunut.
Kulissikeskustelu on säilynyt
Ajat ovat muuttuneet ja osin tavatkin. Silti oli jollain lailla hämillistä seurata sitä kulissipuhetta, joka valtasi ainakin osan urheiluvaltakuntaa syksyllä 2008 arvuuteltaessa, miksi erityisesti visuaalisesti kirkkain taitoluistelun naistähtemme Kiira Korpi pysytteli poissa julkisuudesta. Lopulta selvisi, että kysymyksessä oli "alaraajavamma" kuten jääkiekossa on tapana asiat ilmoittaa.
Kiiran kohdalla lopulta kuitenkin puhuttiin jalkavammasta, vaikka isä tunnettu jääkiekkovalmentaja onkin. Oi tapoja, oi aikoja kai tässäkin tapauksessa.
Epätietoisuus kuitenkin meni jossain vaiheessa niin pitkälle, että samainen kulissijulkisuus tiesi jo "varmana huhuna" ellei lähes tietona Kiiran kärsivän jopa samasta sairaudesta, johon esimerkiksi The Carpenters-yhtyeen laulusolisti Karen menehtyi.
"Tietäjiä" oli useita, mutta päinvastoin kuin monen muun lajin urheilijan kohdalla tässä tapauksessa "tietäminen" muuttui tavallaan varjeluksi. Varmistusta ei saatu, mutta ei toisaalta lähdetty myös julkisesti spekuloimaan. Taitoluistelulle ominainen ellei nyt ihan suojelus- niin ainakin varjelusenkeli pystyi toppuuttelemaan myös mediaa.
Ja nythän Kiira taas säkenöi jäällä. Kaikki hyvin ajoista tai tavoista riippumatta tällä kertaa. Hyvä olikin, että julkiset spekulaatiot jäivät, niitä kun tuppaa urheilussa ennenaikaisina olemaan kyllä ihan riittävästi.
Olennaista oli tietysti toisaalta se, että taitoluistelulle tyypillinen "varjelu" eli mahdollisista ongelmista tiedottaminen oli niukkaa. Yleensä urheilussa moinen herättäisi epäilyjä ja muokkaisi peltoa pohdinnoille. Taitoluistelulla on kuitenkin edelleen sädekehä, jota ei kyynärpää hellänä tarvitse kiillottaa. Se edelleen kumman tehokkaasti hillitsee mediankin suhtautumista tähän urheilumuotoon. Lienee näin myös yksi niistä harvoista lajeista, joista ei ole koskaan spekuloitu dopingkeskustelujen yhteydessä.
Kauneuden harmonia on säilynyt
Oli ihan oikeasti yli 30 vuotta sitten ennen Helsingin silloisia EM-kisoja lähes sivistymätöntä puhua julkisesti asiasta, jonka kyllä kaikki tiesivät. Kovasti kai taustallakin haluttiin, että Tintti ainakin yrittäisi sitä kolmoishyppyä, toisaalta toinen tunteen tuska arvioi, ettei se tule onnistumaan. Tavallaan jätettiin luistelija itse ainakin julkisuuden suuntaan tyhjän päälle. Uskottiin taiteellisuuteen, mutta kuten tilastoista nähdään, mitalia ei koskaan tullut. Toki Tintti sai ammatin valmentajana Kanadassa ja arvostetun aseman sinänsä taitoluisteluyhteisössä, myös kansainvälisessä ja ehkä eniten siinä.
Taitoluisteluhan on kaiken kaikkiaan laji, jossa enemmän kuin hiihdossa tai yleisurheilussa tai missä tahansa media vastaamalla kysyy "olet varmasti tyytyväinen" urheilijalta ja pitää sinänsä matemaattisesti huonoakin sijoitusta hyvänä.. Arvostelulajissa koko ketju ikään kuin vastaa koulujärjestelmää, jossa julkisuus ymmärtää, että kehitys määräytyy lajin salliman puitteissa ja useimpien osalta vähitellen kaavamaisesti.
Urheilulajeista taitoluistelu on kuitenkin visuaalisesti kauneimpia. Ja kaikesta huolimatta se on pystynyt pitämään lopulta hyvin huolen itsestään ja ennen kaikkea kehityksestä, joka välillä oli viemässä sitä akrobatian suuntaan.
Paremmin kuin esimerkiksi telinevoimistelussa taitoluistelu on pystynyt - ainakin vielä - karsimaan liialliset kommervenkit, voltit ynnä muut. Tai ehkä ei karsimaan, vaan pikemminkin estämään niiden lopullisen läpimurron ja säilyttämään Tintti Wegeliukselle ominaisen luistimien terillä nopeutetun, mutta myös laajennetun ja taitoon yhdistetyn liikkeen harmonian.
Ajat ovat toki muuttuneet. Nyt tehdään kolmoishyppy-yhdistelmiä, taitavat jotkut naiset kiertää neljäkin kertaa pystysuunnassa. Kuitenkin tapa, jolla laji edelleen asemaansa säilyttää, on sinänsä ihailtavaa. Liikkeen kauneus, jään antama mahdollisuus laajennettuun balettiin yhdistettynä lajin julkikuvaa tukevaan informoituun tietoon lajin vaatimuksista…siinä se on.
Teoria tai oikeastaan käytäntö lajin elämisestä ei sitä Tintin ajalta puuttumaan jäänyttä kolmoishyppyä vastaavalla tavalla oikeastaan vieläkään tarvitse. Silti meillä on nyt kolminkertainen määrä sekä kolmoishyppääjiä että kolmoishyppyjä.
Ajat ovat 30 vuodessa taitoluistelussakin muuttuneet. Tavatkin jonkin verran.
Arto Teronen