Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Saari: Suomalaisten turvallisuudentuntoa koetellaan taas

Kriisipsykologi Salli Saaren mukaan Sellon kauppakeskuksen ammuskelussa erityisen traagista on se, että se koskettaa ja koettelee taas suomalaisten turvallisuudentuntoa. Hänen mukaansa tätä turvallisuuden tunnetta on ryhdyttävä palauttamaan kaikin mahdollisin keinoin.

Salli Saari
Salli Saari Kuva: YLE
Avaa Yle-sovelluksessa

Saari toteaa, että kauppakeskuksen tragedia on varmasti kova paikka Sellon Prisman henkilökunnalle, ja erityisen syvästi se koskettaa ammuttujen perheitä.

Kyseessä on kuitenkin jälleen sentyyppinen tapahtuma, joka ei kosketa pelkästään henkilökuntaa. Tapahtumapaikalla oli paljon ihmisiä, noin 4 000, ja lisäksi se koskettaa myös kaikkia niitä, jotka päivittäin liikkuvat kauppakeskuksissa ja miettivät, onko se turvallista, Saari huomauttaa YLE Uutisten haastattelussa.

Hänen mukaansa se, mitä nyt pitää lähteä rohkeasti käsittelemään on palauttaa suomalaisten turvallisuudentunnetta.

Saarta huolettaa se, että ampujan ulkomaalaistausta voi ruokkia tietyntyyppisiä ennakkoluuloja. Kuitenkin tässä on kysymys yksittäisen ihmisen yksittäisestä epätoivoisesta teosta, hän toteaa. Saari huomauttaa, että mustasukkaisuuteen perustuvat väkivaltaisuudet ovat myös suomalaisten keskuudessa aika yleisiä. Hän on myös huolestunut esimerkiksi Facebookissa torstaina esiintyneistä rasistisista kirjoituksista, joissa tekijän ulkomaalaistausta nostetaan esiin ja syynä tapahtumiin pidetään Suomen maahanmuuttopolitiikkaa. Saaren mukaan kyseessä on on yksittäinen teko.

Partanen: Turvallisuusasioissa tapahtunut parannusta

Pelastusylijohtaja Pentti Partanen sisäministeriöstä arvioi, että turvallisuusasioissa on tapahtunut parannusta Myyrmannin vuoden 2002 pommiräjähdyksen jälkeen.

- Kaikissa tällaisissa erityiskohteissa kuten kauppakeskukset on tehtävä pelastusuunnitelma, ja kyllä niitä on paljlon viety eteenpäin. Uskon että monissa tilanne on aivan hyvä, hän arvioi.

Partasen tietoon ei ole tullut, että Sellossa olisi ollut merkittäviä puutteita. Myös pelastustoiminnan johtaja on kertonut, että yhteistyö poliisin kanssa on sujunut hyvin.

- Kun on paljon ihmisiä paikalla, epävarmuutta, epäselvyyttä ja ammunnan ääniä, onko kyseessä paniikki tai sekasorto, mutta on luonnollista, että kaikki ei tapahdu ihan jonossa marssimalla, hän toteaa. Mitään poikkeuksellista ei kuitenkaan ole kuulunut.

Partasen mukaan suuriin liikekeskuksiin pätevät monet samat asiat, joita on noussut esiin pohdittaessa koulujen turvallisuuden parantamista. On mietittävä riskit, onnettomuuksien lisäksi myös väkivaltaan liittyvät uhkatekijät. Täytyy olla kuulutusjärjestelmät, menetelmät tyhjentää kompleksi ja jatkotoimia on mietittävä. On harjoteltava, ja mietitävä näitä asioita etukäteen, Partanen toteaa.

Uudenvuoden juhlinta mietityttää

Partanen uskoo monissa paikoissa mietittävän nyt, miten uutta vuotta otetaan vastaan. Luulen että aika moni miettii kannattaako raketteja ruveta ampumaan, hän toteaa.

Myös Saari korostaa, että tällaisissa tilanteissa aistivaikutelmat ovat vahvoja varsinkin niillä, jotka ovat olleet paikalla. Esimerkiksi kovat äänet voivat olla hankalia.

Apua ahdistukseen voi saada muun muassa SPR:n kriisipuhelimesta, joka on avattu Espoon kriisikeskuksen ja sosiaalipäivystyksen pyynnöstä. Hänen mukaansa kriisitilanteissa apupyynnöt vaihtelevat aika paljon. Joissakin tilanteissa on järjestetty kotikäyntejä ja arvioitu, mitä apua soittaja tarvitsee. Osittain apu on puhumista, sillä kriisipuhelin mahdollistaa asian purkamisen.

Suosittelemme sinulle