Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Jalonen: Haastavin joukkueen rakennus koskaan

Suomen joukkue jääkiekon MM-kotikisoihin on valittu. Päävalmentaja Jukka Jalonen valotti ennen lopullisia valintoja joukkueen rakennusta.

Jukka Jalonen
Kuva: Tomi Hänninen
Ilkka Palomäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen selvitti ajatuksiaan lopullisesta MM-kisajoukkueesta ennen valintojen julkistamista. Tehtävä ei ollut helppo vuodesta 2008 saakka Leijonien päävalmentajana toimineelle Jaloselle.

- Tämä on ollut haastavin joukkueen rakennus, mitä minulla on MM-kisoissa ollut koskaan - positiivisella tavalla kylläkin. On ollut niin paljon hyviä vaihtoehtoja, että kilpailu on ollut todella kovaa. Kun on ollut pelaajien kanssa pitkään tekemisissä, se on valmentajallekin vaikea paikka sanoa, että et mahdu joukkueeseen, Jalonen kertoi Yle Urheilulle Tshekissä.

Jo ennen lopullisia valintoja oli selvää, että Suomi saa jalkeille iskukykyisen ryhmän. Jalonen mainitsi nimeltä vain kaksi pelaajaa, joiden poisjäänti kirpaisi.

- Käytettävissä olevista pelaajista pyritään rakentamaan ihannejoukkue. Tuomo Ruutu ja Sami Vatanen olisivat terveenä ollessaan olleet joukkueessa, koska pojilla oli kova halu tulla. Ei heidän peräänsä kuitenkaan huudella, Jalonen huomautti.

- Jos jollain pelaajalla ei syystä tai toisesta ole sata lasissa tähän hommaan, heitä ei myöskään kaivata. Kaikki, jotka ovat mukana, ovat sellaisia, joilla on sata lasissa. Vain sellaisia pelaajia ihannejoukkueeseen halutaan.

Maalivahtitilanteesta ei tehdä ongelmaa

Maalivahtikysymys on aina mielenkiintoinen. Peluutuksesta ei ole vielä puhuttu mitään Kari Lehtosen, Petri Vehasen ja Karri Rämön kanssa, mutta roolitus ei tule olemaan ongelma.

- Me emme tee siitä ongelmaa - toivotaan, ettei niin tee kukaan muukaan. Meillä on viimeisen päälle luotto kaikkiin - mukaan lukien Karri Rämö, joka tulee mukaan. En vaihtaisi näitä kolmea kaveria todellakaan yhteenkään maalivahtikolmikkoon näissä kisoissa, Jalonen paalutti.

Lopullinen kisajoukkue kokoontuu tiistaina. Jalosella on selvät sävelet siitä, miten joukkueeseen saadaan positiivinen ilmapiiri rakennettua.

- Hyvä ilmapiiri on sitä, että on rento meininki ja kaikki tietävät oman roolinsa. Kaikki saavat käyttää omia vahvuuksiaan ja nauttivat tekemisestä ja painetilanteessa pelaamisesta. Tietenkin kaveria autetaan, kun apua tarvitaan. Luotetaan omaan ja toisten tekemiseen. Lupa tehdä virheitä kuuluu myös hyvään ilmapiiriin - niitä tulee joka tapauksessa.

Suomi voitti yhdeksästä kisoihin valmistavasta harjoitusottelustaan kahdeksan. Etenkin Tshekin EHT-turnaus oli vakuuttava, kun kolmessa ottelussa Suomelle tehtiin vain kolme maalia.

- Kyllähän se kertoo, että tikissä olemme suhteessa vastustajiimme. Hieno juttu, että homma toimii. Laajalla materiaalilla pelasimme täällä, mutta tulos oli siitä huolimatta erinomainen. Hienoa, että tekeminen oli koko ajan joukkueen eteen suuntautuvaa, vaikka kilpailutilanne oli kova.

Suosittelemme