Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Punatähdet kekkosromantiikan lähteillä

Punatähdet löytää laulun aiheen vaikkapa YYA:stä, shokkivaaleista tai piiloporvarista. Politiikkako muka kuollut ja vastakkainasettelun aika ohi?

Punatähdet esiintyi Aamu-tv:ssä vapun kunniaksi.
Riikka Tujula
Avaa Yle-sovelluksessa

Punatähdet on "agit-rockia" soittava suomalainen huumoriyhtye. Kekkosen ajan Suomen vasemmistonostalgiaa ja savolaisuutta yhdistelevä kokoonpano sai alkunsa Helsingin yliopiston  poliittisen historian opiskelijoiden bändinä 1990-luvun puolivälissä. Vuonna 2007 se julkaisi ensimmäisen pitkäsoittolevynsä YYA.

Suosittelemme sinulle