Maanmittauslaitoksen valtavien kartta-aineistojen on määrä olla vapunpäivästä lähtien kaikkien vapaasti käytettävissä. Aineistojen käyttö on ilmaista myös kaupallisiin tarkoituksiin.
Maanmittauslaitos toivoo, että kartta-aineistoista syntyy uutta liiketoimintaa ja kansalaisia hyödyttäviä palveluita.
Maksuttoman käytön taustalla on hallituksen kannustus viranomaisten tietoaineistojen avaamiseen. Maailmalla avoin data on iso trendi.
Maanmittauslaitoksen Tietopalvelukeskuksen johtaja Antti Kosonen toivoo karttojen päätyvän laajaan käyttöön. Aineistojen avautumisen toivotaan tuottavan uusia palveluita.
- Toukokuun alusta näiden aineistojen käyttöoikeudesta ei enää tarvitse maksaa, vaan aineistoja saa täysin vapaasti hyödyntää, julkaista, käyttää hyväkseen kaikilla niillä tavoilla, joilla keksii ja joista kokee olevan hyötyä, Kosonen sanoo.
Maastotietoa eli karttoja koko Suomen rakennetusta ja luonnonympäristöstä syntyy ilmakuva- ja laser-aineiston sekä maastomittauksen avulla, kertoo maanmittausinsinööri Olli Sirkiä Maanmittauslaitokselta.
It-ala janoaa jo lisää aineistoja
Esimerkiksi it-palveluyritys Logica on käyttänyt Maanmittauslaitoksen karttoja erilaisten palveluiden toteuttamiseen. Logican myynti- ja markkinointijohtaja Heikki Tiihonen toivoo lisää viranomaisaineistoja avoimeen käyttöön.
- Mitä enemmän näitä tietokantoja pystytään yhdistämään, sitä suuremmat ovat mahdollisuudet erilaisten hyödyllisten palveluiden tuottamiseen, hän kertoo.
Eri aineistoja yhdistämällä Logica on toteuttanut esimerkiksi reittioppaan, jolla voi suunnitella matkan paikasta toiseen eri kulkuvälineillä. Siihen on käytetty niin kunnilta kuin Maanmittauslaitokselta saatua aineistoa sekä tietoa joukkoliikenteestä ja ruuhkista.
Tietopalvelukeskuksen johtaja Antti Kososen mukaan Maanmittauslaitoksen nettisivuilla aukeaa aivan lähiaikoina latauspalvelu, josta yksityishenkilöt ja yritykset voivat ladata karttoja omalle koneelleen.
- Meillä on satoja teroja tietoaineistoja, jotka pitää käsitellä muotoon, että ne voidaan vapaasti avoimella lisenssillä jaella, ja kun tuo asia saadaan kuntoon, niin sen jälkeen aineistoja saadaan myös verkon kautta vapaasti ladattavaksi, Kosonen lupaa.