Tuoreen tutkimuksen mukaan Etelä-Ranskan Ardechen alueella sijaitsevan Chauvet'n luolan kalliomaalaukset ovat vanhimmat tähän mennessä löydetyistä kalliomaalauksista.
Karhuja, sarvikuonoja ja hevosia esittävien maalausten pehmeät linjat ja hienot yksityiskohdat saivat monet tutkijat uskomaan, että maalaukset ovat 12 000 - 17 000 vuotta vanhoja.
Tutkijat ovat kuitenkin jo aiemmin löytäneet Chauveut'n luolan kalliotaiteen, puuhiilen ja eläinluiden radiohiiliajoituksella todisteita siitä, että kalliomaalaukset ovat oletettua vanhempia, todennäköisesti 30 000 - 32 000 vuotta vanhoja.
Maalaukset Aurignacin kulttuurin ajalta
Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan tutkijat uskovat saaneensa vahvistuksen Chauveut'n kalliomaalausten olevan vanhimpia maailmassa.
Löydökset perustuvat luolan ainoan oletetun sisäänkäynnin ympärillä olevien kivivyörymien kivipintojen geomorfologiseen analyysiin ja kloori 36-ajoitukseen. Tutkimus osoittaa, että sisäänkäynnin yllä kaartuva kallio alkoi romahtaa 29 000 vuotta sitten, pala palalta ajan kuluessa, estäen lopulta pääsyn luolaan.
Tutkimustulokset merkitsevät, että piirosten on täytynyt olla valmiit ennen romahdusta, ja vahvistavat käsitystä, että Aurignacin kulttuurin aikana 28 000 - 40 000 vuotta sitten eläneet ihmiset tekivät maalaukset.
Chauveut'n luola ja erinomaisen hyvin säilyneet kalliomaalaukset löydettiin vasta vuonna 1994, koska luolaan oli kivivyörymien vuoksi mahdoton päästä.
Tutkimus julkaistiin yhdysvaltalaisessa Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä.