Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Helsinkiin nousee koko kaupungin kokoinen kirppis

Pääkaupunkiseutu muuttuu lauantaina isoksi kirpputoriksi, kun Suomessa vietetään ensimmäistä Siivouspäivää. Kuka tahansa saa myydä nurkissa lojuvia tarpeettomia tavaroita ja vaatteita kaduilla ja puistoissa kansainvälisten esimerkkien mukaisesti.

Siivouspäivän etkot Lasinpalatsin aukiolla Helsingissä.
Siivouspäivän etkoilla Lasinpalatsinaukiolla muun muassa korjattiin vaatteita ompelukoneilla ja tehtiin vanhoista materiaaleista uutta. Kuva: Amparo Espana Llopis
Yle Helsinki
Avaa Yle-sovelluksessa

Erityisen suuren suosion Siivouspäivä on saanut Helsingissä, jossa mukaan on ilmoittautunut yli 350 myyjää. Vanhan tavaran lisäksi kaupan on muun muassa retrokampausten tekemistä, omatekoista taidetta ja korjauspalveluita.

Idean äiti, Pauliina Seppälä, on sitä mieltä, että jättitapahtuman toteuttaminen ei olisi ollut mahdollista ilman sosiaalista mediaa, jonka avulla ihmiset on helppo koota yhteen.

- Ei vaan tarvita välttämättä enää muodollisia organisaatioita. Ja ymmärrys siitä, että voimme tehdä asioita yhdessä, on kasvanut. Se on myös kulttuurinen juttu, että ihmiset ovat nähneet kaikenlaista ja saaneet vaikutteita ulkomailta, Seppälä sanoo.

Siivouspäivänä kuka tahansa voi mennä ulos myymään vanhoja tavaroitaan tai jotain itse tehtyä. Tapahtuman esikuvana on Hollannin Kuningattaren päivän tapahtuma, jolloin kaupungin kadut täyttyvät vanhoja tavaroitaan myyvistä ihmisistä. Ulkomaiden mallia on myös tapa, jossa joka sunnuntai kadun varteen voi jättää kalusteitaan muiden noudettavaksi.

Kaupunkikin on suhtautunut Seppälän mukaan tapahtumaan suopeasti.

- He ovat sanoneet, että kauhean kiva idea, mutta muistuttivat että myymättömiä tavaroitaan ei saisi jättää tapahtuman jälkeen lojumaan kaduille, vaan jälkensä pitää korjata.

Kuka tahansa voi ruveta myyjäksi

Siivouspäivä keskittyy pääosin Helsingin alueelle, missä järjestetään myös erilaisia kierrätysmahdollisuuksia. Myyjäksi voi ryhtyä kuka tahansa, joka haluaa päästä eroon tavaroistaan. Tavaroitaan voi myydä periaatteessa missä haluaa, vaikkapa kotona, kadulla, pihalla, työhuoneella, kerhohuoneella tai urheilukentällä. Myyntipaikkoja voi tehdä myös isommalla porukalla esimerkiksi oman taloyhtiön, kadun tai asuinalueen voimin.

Myös Vantaalla kirpparoidaan

Helsingin seudulle järjestetään myös erilaisia keräyspisteitä ja kierteleviä kierrätysautoja, joille voi viedä ylimääräistä tavaraa. Jokainen on kuitenkin vastuussa omista tavaroistaan, joten älä vie tavaroita ulos, jos et tarvittaessa jaksa siivota niitä pois.

Vantaalla Second Hand Picnic kokoontuu Vantaan Aviapolikseen lauantaina. Myös sinne voi pystyttää kirpputoripöytänsä ilmaiseksi, antaa eteenpäin tai myydä vanhoja tavaroitaan. Tapahtuma järjestetään myös Kartanonkosken Backaksen kartanon nurmikentällä sekä Tammistossa Vantaanjoen varrella, Haltialan tilalle vievän sillan kupeessa. Second Hand Picnic on osa Vantaalla vietettävää Kaupunkijuhlaa.

Siivouspäivä järjestetään nyt lauantaina 12.5. ensimmäistä ekrtaa, mutta koska tapahtuma on jo nyt saanut niin paljon suosiota, järjestäjien mukaan tulevaisuudessa on aikomus järjestää tapahtumia enemmänkin.

Suosittelemme