Kansantaloustieteen professori Olli Tahvonen Helsingin yliopiston metsätieteiden laitokselta ihmettelee, miksi Suomessa kaivosten perustamista ohjaa yhä 1700-luvulta periytyvä löytäjä saa pitää -periaate, vaikka monissa muissa maissa siitä on luovuttu.
Luonnonvarojen käyttöä tutkinut Tahvonen sanoo, että parin viime vuosikymmenen aikana yli sata maata on muuttanut kaivoslakejaan, ja olennainen piirre on ollut, että maat ovat alkaneet periä kaivosyrityksiltä rojalteja.
- Ajatuksena on, että malmit maan alla omistaa valtio. Niitä hyödyntävät yksityiset yritykset ovat velvollisia maksamaan rojalteja, joista voi tulla huomattavan suuret tulot. Suomen uudesta kaivoslaista tämä näyttää puuttuvan kokonaan, mikä herättää kysymyksiä.
Pekkarinen puolustaa kaivoslakia
Tahvosen mukaan tilanne on Suomessa se, että mineraalit eivät alun perin ole kenenkään omistuksessa, mutta ne tulevat löytäjän ja kaivosluvan saajan omistukseen, eikä rojalteja peritä. Vaihtoehtona olisi, että malmivarat omistaisi selkeästi valtio, jolle yritykset maksaisivat niiden hyödyntämisestä.
Tahvonen kummastelee, miksi rojaltit eivät nouseet esiin viime hallituskaudella, jolloin kaivoslaki uusittiin.
Edellisen hallituksen elinkeinoministerinä toiminut Mauri Pekkarinen (kesk.) sanoo, että Suomen ratkaisu perustuu siihen, mitä esimerkiksi Ruotsi on tehnyt.
- Kannattaa muistaa, että Ruotsissa ei ollut ennen vuotta 2005 minkäänlaisia maksuja. Siitä lähtien avatuille kaivoksille tuli voimaan maksu, joka on aika lailla samaa tasoa kuin Suomessa, Pekkarinen sanoo.
- Meillä esiintymien hyödyntäminen on aika kovan työn ja tuskan takana, perustelee Pekkarinen.
"Korvaukset mitättömiä"
Uuden kaivoslain mukaan maanomistaja saa vuosittain 0,15 prosenttia vuoden aikana louhitun ja hyödynnetyn metallimalmin kaivosmineraalien lasketusta arvosta. Tahvosen mukaan korvaus on vain murto-osa siitä mitä monissa muissa maissa maksetaan.
- Ne ovat luokkaa kymmenes- tai kahdeskymmenesosa kansainvälisessä käytössä olevista maksuista, eli hyvin mitättömiä, Tahvonen summaa.
Pekkarinen vastaa, että korvaukset paranivat siitä mitä ne olivat vanhan lain aikana.
- Lähinnä niihin maihin, joihin vertailut olivat perusteltuja, erot eivät olleet merkittäviä, Pekkarinen sanoo.
Tahvonen arvostelee, että Suomen kaivoslain perustelut jäivät pinnallisiksi, koska lakia verrattiin lähinnä Ruotsiin, Norjaan ja Irlantiin.
- Ne eivät ole tärkeimpiä maita, joihin täytyisi verrata. Tärkeitä maita ovat esimerkiksi Chile, Australia ja Kanada, joissa järjestelmät ovat täysin toisenlaisia, hän jatkaa.
Tahvonen pelkää, että Suomeen syntyy lyhytaikanen kaivosbuumi, jolloin osaavasta työvoimasta tulee pulaa. Buumin jälkeen taas on seurauksena työttömyys.
- Järkevämpi tapa olisi suunnitella asiat niin, että taloudellinen piristysruiske kestäisi pidempään ja luonnovaroja tulisi käytettyä oikeudenmukaisemmin eri sukupolvien kesken, hän sanoo.
Kaivosalan lupaviranomaisen Tukesin mukaan ulkomaisomisteiset yhtiöt ovat tehneet sadoittain valtaus- ja etsintälupahakemuksia, suurin osa Pohjois- ja Itä-Suomeen.
Tukes arvioi, että uusia kaivoksia avautuu Suomeen keskimäärin yksi vuodessa seuraavan vuosikymmenen ajan.