Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Imaamien neuvot kummastuttavat Ruotsissa

Monet moskeijat antavat vanhoillisia ja lainvastaisiakin neuvoja muun muassa monavioisuudessa. Musliminaisena esiintynyt reportteri sai neuvon olla kertomatta pahoinpitelevästä miehestään poliisille.

Kuinka monta kertaa miehesi on lyönyt sinua? 20 kertaa? 30 kertaa?
Kuva: Svt
Tom Kankkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Julkisuudessa moskeijoiden edustajat pitävät miehiä ja naisia samanarvoisina, mutta käytäntö on eri, selviää Ruotsin television ohjelmasta.

Tukholman Södermalmin moskeijan imaami neuvoo puheilleen tullutta naista pysymään erossa poliisista. Nainen on tullut pyytämään apua, koska hän on joutunut miehensä pahoinpitelemäksi. Mies pakottaa hänet myös seksiin ja suunnittelee toisen vaimon ottamista.

Imaami ei tiedä, että mustaan täyshuntuun sonnustaunut nainen onkin toimittaja, joka nauhoittaa ja kuvaa keskustelun salaa.

Neuvonnan sisältö on siis, että väkivallasta ei pidä ilmoittaa poliisille, miehellä on oikeus lisävaimoihin eikä nainen voi kieltäytyä seksistä. Kaikissa kolmessa tapauksessa rikotaan Ruotsin lakia, mutta imaamin mielestä naisen on alistuttava.

Södermalmin moskeija on Ruotsin tunnetuimpia moskeijoita, ja tänne tulevat myös hallituksen edustajat, kun he haluavat tavata muslimeja.

"Naista voi lyödä tietyin edellytyksin"

Ruotsin television Uppdrag Granskning -ohjelma pyysi neuvoja yhteensä kymmenestä moskeijasta eri puolilla Ruotsia. Vain kahdesti kehotettiin ilmoittamaan hakkaavasta miehestä poliisille. Yhdessä moskeijassa puolestaan sanotaan, että naista voi lyödä tietyin edellytyksin. Useimmissa moskeijoissa kannatetaan moniavioisuutta ja tulkintaa, jonka mukaan naisen on suostuttava seksiin, jos mies niin haluaa.

Ohjelmaa on jo arvosteltu, koska sen sanotaan vain pahentavan tavallisten muslimien vastaisia ennakkoluuloja. Toimittaja Nadja Yllner Ruotsin televisiosta ymmärtää sinänsä arvostelun.

- Tässä on riskinsä, mutta ei se voi estää meitä selvittämästä näitä asioista. Muslimijohtajia on tutkittava samalla tavalla kuin yhteiskunnan muitakin ryhmiä, Yllner sanoo.

Hän uskoo, että vanhoillisten muslimiedustajien paljastamisesta voi olla hyötyä tavallisille muslimeille.

Kun Ruotsin televisio avoimesti palasi kahteen moskeijaan kameran kanssa, neuvot olivat muuttuneet täysin. Tukholmassa alussa neuvoja antanut imaami on toistaiseksi siirretty syrjään tehtävistään.

Suosittelemme