Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Neljä tosiasiaa Espanjan taloudesta

Espanjan talousongelmien kärjistyminen olisi euroalueelle selvästi Kreikan tilannetta vakavampi haaste. Syynä on talouden suurempi koko.

Espanjalaiset työttömät jonottavat työvoimatoimistoon Madridissa.
Espanjalaiset jonottivat työvoimatoimistoon Madridissa viime joulukuussa. Kuva: uanjo Martin / EPA
Mikko Naalisvaara,
Jarmo Koponen
Avaa Yle-sovelluksessa

1. Pankkien tilanne tukala

Espanjan talousvaikeuksissa on kyse ennen kaikkea pankkikriisistä. Taustalla on vauhdikkaan rakentamisen aiheuttama velkaantuminen ja kiinteistöjen hintojen nopea aleneminen.

Espanjassa on sekä säästö- että liikepankkeja. Heikkoja ovat nimenomaan säästöpankit, joiden osuus on noin puolet rahoitussektorista.

2. Jättityöttömyys piinaa

Espanjaa koettelee suurtyöttömyys. Työttömyysaste on jopa yli 24 prosenttia.

3. Palvelusektori korostunut

Espanjan elinkeinoelämä on hyvin palveluvaltainen. Turismi on maassa merkittävä tulonlähde.

4. Talous EU:n suurimpia

Esimerkiksi vuosina 2008 ja 2009 Espanjan osuus koko EU:n bruttokansantuotteesta oli neljänneksi suurin. Espanjaa suurempi osuus oli Saksalla, Ranskalla ja Italialla.

Espanjan väestömäärä on yli 46 miljoonaa. Maahanmuutto on vilkasta.

Espanja on ollut EU:n jäsen vuodesta 1986. Yhteisvaluutassa se on ollut mukana euron perustamisesta asti.

Suosittelemme