Keskustelu ydinvoimasta käy edelleen kiivaana Pyhäjoella, jossa Yle Oulu Radio istutti tiistaina eri näkökulmien edustajia paneeliin Pyhäjoen lukion auditorioon. Fennovoiman ydinvoimalan rakentaminen Pyhäjoen Hanhikiveen näytti ainakin Pro Hanhikiven näkökulmasta vielä hyvin kaukaiselta ja jopa mahdottomalta.
- Kun puhutaan sijoituspaikkapäätöksestä, joka julkisuudessa tuodaan esiin, niin sehän oli vain yhtiön oma ilmoitus, mihin he haluavat ydinvoimalaitoksensa sijoittaa. Ei päätöstä sijoituspaikasta ole tehnyt eduskunta, valtioneuvos tai muukaan toimivaltainen viranomainen, Pro Hanhikiven varapuheenjohtaja Hanna Halmeenpää kiirehtii selvittämään heti suoran radiolähetyksen alkuun.
Fennovoiman viestintäpäällikkö Maira Kettunen myöntää että monta asiaa pitää vielä tehdä. Rakentamista ei ole aloitettu ja useita lupia vielä haetaan. Viestintäpäällikön mukaan tämä on ollut tiedossa ja kyseessä on pitkän aikavälin projekti.
- Suuri hanke vaatii onnistuakseen monia asioita. Toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin ja hyvältä näyttää, mutta mitään ei ole vielä kirkossa kuulutettu, Fennovoiman viestintäpäällikkö Maira Kettunen selvittää.
Lukiolaisyleisön edessä kokoontuneessa paneelissa istunut Pyhäjoen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Markku Kestilä pitää ydinvoimalan toteutumista suhteellisen varmana ja nojaa näkökulmassaan tukevasti vuoden 2008 kunnallisvaaleihin, jolloin kuntaan valittiin ydinvoimamyönteinen valtuusto.
- Kyllä minä pidän suhteellisen varmana, tai oikeastaan aivan varmana, kuten 15 muutakin Pyhäjoen valtuutettua ja 70 prosenttia Pyhäjoen kuntalaisista, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Markku Kestilä vakuuttaa.
- Kuten Maire Kettunen esitti, on monia asioita, jotka Fennovoima vielä käy läpi, mutta uskomme että asiat menevät maaliin ja rakentaminen alkaa, kun aikataulu sen suo.