Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Halpabussiyhtiö kokee tulevansa sorretuksi

Halpavuorot Helsingin ja Tampereen välillä aloittava Onnibus väittää Matkahuollon vaikeuttavan yhtiön toimintaa. Linjan vuorot lähtevät Helsingistä Postitalon pysäkiltä, sillä Kampin terminaalissa vuoron aikataulut yritettäisiin Onnibusin mukaan piilottaa matkustajilta.

Matkustajia tulossa ulos Onnibussista
Kuva: Jarkko Laaksonen / Yle
Satu Mustonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Linja-autoliikenteen markkinoiden häiriköksi tituleerattu Onnibus aloitti vuodenvaihteessa halvat reittivuorot Porin ja Tampereen välillä. 4. kesäkuuta se aloittaa liikennöinnin Helsingistä Tampereelle. Halpavuorot Helsingistä Turkuun yritetään myös aloittaa kesäkuussa. Hakemus linjalle on vireillä ELY-keskuksessa.

Ongelmaksi ovat osoittautuneet toimitusjohtaja Pekka Mötön mukaan matkustajaterminaalit. Mötön mielestä Matkahuolto isännöi niitä tiukin ottein, vaikka kunnat omistavat ne.

Möttö kertoo, etteivät matkustajat ole löytäneet halpabussivuorojen aikatauluja terminaalin näyttötauluilta Tampereella. Kampin terminaalissa Onnibusilta pyydetään muita yhtiöitä korkeampaa vuorokohtaista laiturimaksua.

- Meille ilmoitettiin suullisesti, että maksu on 19 euroa per lähtö. Vastaavassa tilanteessa olevalta, reittiliikennettä harjoittavalta yritykseltä pyydettiin laiturimaksua 2,05 euroa, Möttö sanoo.

Suosittelemme