Pohjanlahden silakan kalastuskiintiö pienenee viidellä prosentilla noin 74 000 tonniin. Samoin kilohailin sekä Pohjanlahden lohen kalastuskiintiöitä alennetaan noin 15 prosentilla. Itämeren turskakannoista itäinen turskakanta on osoittanut elpymisen merkkejä, joten sen kalastuskiintiötä nostetaan 15 prosentilla. Samalla heikentyneen läntisen turskakannan kiintiötä pienennetään 15 prosentilla. Suomenlahden lohen kalastuskiintiö puolestaan säilyy nykyisellään, reilussa 15 000 lohessa. Suomea kalastusneuvoston kokouksessa Luxemburgissa edustanut maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila pitää ratkaisua hyvänä verrattuna EU-komission alkuperäiseen ehdotukseen, jonka mukaan saalismäärää olisi alennettu 15 prosenttia. Anttilan mukaan ratkaisu sallii keskeytymättömän lohenkalastuksen Suomenlahdella.
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha
EU rukkasi Itämeren kalastuskiintiöitä
Euroopan unionin maatalous- ja kalastusneuvosto päätti maanantaina Itämeren kalastuskiintiöistä ensi vuodelle.