Sen sijaan vakavat rikokset ovat melko harvinaisia. Pahoinpitelyyn ilmoittaa syyllistyneensä kuusi prosenttia ja auton varastamiseen alle prosentti yhdeksäsluokkalaisista.
Nuorten väkivaltaisuus ei ole lisääntynyt 2000-luvulla. Kyselyssä aiempaa harvempi yhdeksäsluokkalainen ilmoitti osallistuneensa tappeluun tai pahoinpitelyyn. Nuorten väkivalta ei ole myöskään raaistunut.
Koulukiusaaminen on kyselyn mukaan kuitenkin kasvussa. Joka viides yhdeksäsluokkalainen ilmoittaa kiusanneensa koulussa jotakuta kuluneen vuoden aikana. Luku on kasvanut vuodesta 2001 kuusi prosenttiyksikköä. Yleensä koulukiusaaminen on henkistä väkivaltaa.
Tytöt varastavat ja vahingoittavat omaisuutta lähes yhtä usein kuin pojat. Pojat ovat selvästi tyttöjä väkivaltaisempia, mutta esimerkiksi varastaminen ja vahingonteot ovat tämän vuoden kyselyn perusteella yhtä yleisiä tytöille ja pojille.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen kyselyyn vastasi keväällä lähes 6 000 yhdeksäsluokkalaista ympäri Suomea.