Tarina houkuttelee lukijaa pohtimaan ihmisten sopeutumista ankeisiin luonnonoloihin, hitauteen, liikkumisen vaikeuteen ja pienen ryhmän toisiin ihmisiin. Seurueen kulkiessa eri maiden läpi Jalonen pääsee kuvaamaan myös eri maanosien kulttuurillisia eroja. Matka muuttaa kulkijoita – kukaan ei ole enää entisensä. Jalonen pohtii mistä merkitykset syntyvät ihmisille ja miten ne ihmisiä muuttavat. Seurueen johtajan Grahamin mielestä mitään todellista ei enää tehdä, ei uhrata omaisuuksia eikä armeijoita uuden löytämisen vuoksi – nykyaika on historiaton tyhjä väli, sen kellumisessa ja sirkushuveissa jatkuu ikuinen odottelun aika.
Romaanissaan Jalonen kirjoittaa myös vapaudesta ja sidoksista. Vaikka kulkijoilla on vapaus matkata maapallon ympäri, heidät on tiukasti ohjeistettu olemaan poikkeamatta nolla pituuspiiriltä liikaa harhaan. Nyörit kaulan ympärillä ja jopa mystiset värisolmut toimivat reittirekistereinä ja uusien koordinaattien antajina. Sidoksia ovat myös Grahamin ja Islan avioliitto sekä Petrin ja hänen veljensä Karin sukulaisuus.
Jalosen romaani on älykkäästi rakennettu ajatusmatka mutta lukuelämyksenä se jättää jollain tavalla etäiseksi. Syynä ei ole niinkään se, että tarina on hitaudessaan rohkeasti epämuodikas vaan se tapa jolla Jalonen kuvaa seurueen henkilökohtaisia ihmissuhteita. Viileys, välinpitämättömyys ja etäisyys ovat läsnä myös Grahamin, Islan, Petrin ja Karin suhteissa – ehkä se on samalla ajankuvaa.
Nadja Nowak ja Seppo Puttonen