Suomen tiedeakatemia on kartoittanut, mitä aiheita on tutkittu väitöskirjoissa viimeisen 30 vuoden aikana. Työssä mukana ollut professori Heikki Ylikangas havaitsi, että Suomen historiassa on kolme aihetta, joihin ei ole haluttu kajota: 1500-luvun loppu eli Nuijasota, 1800-luvun alku eli Suomen uusi asema Ruotsin sijaan Venäjän keisarikunnassa sekä lähihistoria toisesta maailmansodasta tähän päivään.
Aiheet ovat tabu, koska niistä on vallalla vain yksi totuus. Jos nuori tutkija tekee yleisestä linjasta poikkeavan tulkinnan, hän vaarantaa koko tiedeuransa. Heikki Ylikankaan mukaan vanhemmilta tutkijoilta on tiedossa raju ryöpytys, etenkin jos väitöskirja on saanut tilaa mediassa.
- Ei ole viisasta lähteä ottamaan kantaa sellaisiin kysymyksiin, joista on ollut jyrkkiä mielipiteitä. Siinä voi tulla sotketuksi siihen samaan polemiikkiin, ja tutkija saa heti lähtölaukauksena kyseenalaisen maineen. On turvallisempaa meritoitua toisarvoisemmista ja turvallisemmista aiheista, ryöpytää Ylikangas.
Ylikangas sanookin, että tästä syystä valtiovallan rahoittamat projektit esimerkiksi sisällissodassa kaatuneista, Saksaan luovutetuista tai venäläisvankien kohtelemisesta ovat antaneet tutkijoille turvaa ja helpottaneet arkojen aiheiden käsittelemistä.
Historiantutkimuksen henki näkyy laadussa
Ylikankaan mukaan suomalaisten historian tutkijoiden pyrkimys yksimielisyyteen näkyy hyvin, jos sitä vertaa vallitsevaan ilmapiiriin vaikkapa Ruotsissa, Saksassa, Englannissa tai Yhdysvalloissa.
- Näissä maissa on paljon tulkintoja ja ne elävät rinta rinnan. Myös tutkimuksen taso paljon korkeampi kuin maissa missä tulkintoja on vähän, toteaa Ylikangas.
Itsekin useasti kollegojen hampaissa ollut Ylikangas kyseenalaistaa jo lähtökohtaisesti ajatuksen, että historian tutkimuksessa voisi olla jokin yksi absoluuttinen totuus.
- Mikä totuus? Ei historiassa ole totuutta, totuuteen kyllä pyritään mutta tuloksena on vain joukko tulkintoja jotka muuttuvat ajan myötä.