Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Raaseporin kukkavaakuna on ja pysyy

Raaseporin kaupunki pitää vaakunavalinnasta tehtyä valitusta ja kansalaisaloitetta aiheettomana.

Raaseporin vaakuna julkistettiin juhlavin menoin Raaseporin linnan pihapiirissä toukokuussa. Kuva: YLE
Avaa Yle-sovelluksessa

Tuhansien ihmisten allekirjoittama vetoomus esitti kansanäänestyksen järjestämistä vaakunavalinnasta.

Vastarintaliike moittii vaakunan ulkonäön lisäksi sen valintaprosessia, josta on tehty valitus Helsingin hallinto-oikeuteen.

Raaseporin kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että viime keväänä tehty vaakunavalinta pidetään voimassa.

Kaupunginvaltuusto ratkaisee asian ensi maanantaina.

Kiistellyn valkovuokkovaakunan tilalle on esitetty muun muassa vanhaa Snappertunan vaakunaa.

Suosittelemme