- Valtioneuvosto on helmikuussa 2007 antanut asetuksen, jossa säädetään, mitkä tapahtumat ovat Suomessa yhteiskunnallisen merkittävyytensä vuoksi sellaisia, että niitä koskevat lähetykset on välitettävä Suomen alueelle siten, että merkittävä osa yleisöstä voi seurata niitä vapaasti vastaanotettavissa olevassa muodossa kokonaan tai osittain suorana tai nauhoitettuna lähetyksenä. Listassa on seitsemän suurta urheilutapahtumaa, mm. olympialaiset, Matikainen-Kallström kirjoittaa lehdistölle lähettämässään tiedotteessaan.
Matikainen-Kallström painottaa, että urheilun arvokisat kuuluvat vapaasti nähtäväksi. Myös EU:n komissio on asian hyväksynyt.
- Merkittävien tapahtumien listan oikeusperusta on EU:n televisiodirektiivissä. Valtioneuvoston hyväksymä lista perustuu Yleisradion ehdotukseen ja sen pohjalta eri osapuolten kanssa käytyihin neuvotteluihin. Televisiodirektiivissä säädettyjen menettelyjen mukaisesti myös EU:n komissio on hyväksynyt listan eli katsonut että se on EU-oikeuden mukainen.
Matikainen-Kallströmin mielestä Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtajan Kimmo Sasin ajatus urheilun leikkaamisesta Yleisradiossa on pöyristyttävä.
- Jos, ja aivan varmasti myös kun, Suomen kansa haluaa katsoa urheilun arvoturnauksia, on Yleisradion niitä myös lähetettävä. Katsojaluvut puhukoot puolestaan. Suomessa ilmaan heitetty ehdotus urheilun vähentämisestä Yleisradion ohjelmistossa on täten sekä terveen järjen, että EU-lainsäädännön vastainen.