- Pahaltahan se tuntuu, kun neuvottelut ovat vielä kesken ja täällä rikkurityötä tehdään. Lähinnä olisin huolissaan siitä, millä asenteella täällä porukka on liikkeellä, kun lakko loppuu ja työt pitäisi aloittaa, huomauttaa Kokkolan AKT:n paikallisosaston puheenjohtaja Vesa Pohjola.
Satamaoperaattori Multi-Link Terminals pyörittää Vuosaaressa toimintaa lakosta huolimatta.
- Suomessa työn tekeminen on laillista ja jos työntekijät ovat lakossa, niin yrityksillä on oikeus järjestää se työn tekeminen toisella tavalla, toteaa toimitusjohtajan Dirk van Assendelft.
Hän ei usko työmoraalin heikentyvän lakon aikaisesta toiminnasta.
- Työn tekeminen on kuitenkin Suomessa hyvin tärkeää, eikä työtä hirveästi ole tarjolla. Uskon, että meillä riittää jatkossakin työntekijöitä, joilla on intoa tehdä työtä.
Multi-Link Terminals aikoo aloittaa työt myös Kotkassa, minkä vuoksi se on pyytänyt poliisia apuun satamaan takaamaan työrauhan.
Facebook-ryhmällä uusia työntekijöitä
Työt satamissa tehdään yrityksen omalla väellä, mutta myös vapaaehtoisten avulla. Keskiviikkona yritys alkoi kouluttaa vapaaehtoisia, jotka ovat ilmoittaneet Facebook-ryhmässä haluavansa tehdä töitä satamissa lakon aikana.
Facebook-ryhmän yksi perustajista on it-alan yrittäjä Juha Viitala.
- On vaikea nähdä, miten tällainen pieni ammattiryhmä voi laittaa koko Suomen polvilleen. Tässä menee pienen ammattiryhmän etu koko yhteiskunnan edun edelle. Se mahdu minun eikä monen muunkaan oikeustajuun.
Viitala mietti kavereineen, mitä voisi itse tehdä asialle. Porukka päätti perustaa oman Facebook-ryhmän. Jäseniä ryhmällä on nyt yli 2 000. Työhakemuksia on tullut reilut 200.
Vapaaehtoisten on tarkoitus aloittaa työt Multi-Link Terminalsille ensi maanantaina, jos lakko ei ole vielä loppunut.