Maalausten ennallistaminen vaatii useiden kuukausien työn ja maksaa kymmeniätuhansia euroja. Ornamentti- ja köynnösaiheet on todennäköisesti maalannut sama tekijä, joka on tehnyt Pietarsaaren kaupunginmuseon koristemaalaukset.
Maalausmestari Harri Vuojolainen arvioi, että maalaukset ovat 1860 -luvun ammattilaisen taidonnäyte. Maanläheiset värisävyt vaihtelevat okrasta vihertävään.
-Maalaustyö on haastavaa hankalassa asennossa katon rajassa, myöntää Vuojolainen. Museovirasto seuraa entisöintiä ja seuraava tapaaminen työmaalla on toukokuussa.
Pietarsaaren kaupungin eteläosa paloi 1835 syskuussa. Tuli koetteli myös Lindskogin taloa. Auki revityn lattian uumenista löytyy vieläkin hiiltyneitä rakenteita ja kaakeliuunin kappaleita. Kaikki paloa edeltävät puurakenteet ovat tuhoutuneet. Maalaukset on tehty palon jälkeen jälleenrakennusvaiheessa.
Lindskogin talon peruskorjaus on osa Pietarsaaren 25 000 neliön Åbo Akademin kampustyömaata keskustassa. Sen ensimmäisessä vaiheessa on rakennettu entiselle Esson tontille liiketiloja.