Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Sananen – Kaukolämpö kylmää

Suomessa kaikki halutaan kaukolämmön piiriin. Se on luontevaa. Suomessa lämpö on jo ajatuksena jossain muualla ja tulee meille, jos on tullakseen, pienellä viiveellä. Kaukolämpö estää meitä vaipumasta täydelliseen horkkaan. Se on luonteeltaan kylmää, mutta pitää meidät hengissä.

Mies ja pieni muna. Kuva: YLE Keski-Suomi / Sanna Pirkkalainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaukolämpö on meissä sisäänrakennettu ominaisuus. Niin kuin luistonesto nykyautoissa. Käytämme kaukolämpöä jo lapsena, kun ihastumme naapurintyttöön. Siihen sööttiin, jolla on kaksi nappisilmää ja samanverran hampaita. Emme tohdi tehdä mitään, ihailemme vain orapihlaja-aidan takaa ja koemme pakahduttavan kuumaa kaukolämpöä.

Sama turha energiankulutus jatkuu koko kouluiän. ”Viisitoista kesää mä häntä himosin ja sitten nähtiin kääntymässä musta limousine.” Italian pojat juoksevat vaahtoamaan rakkautensa ja pääsevät iholle. Me opimme arvostamaan hygieenistä kaukolämpöä.

Kaukolämmön vastakohta on tietenkin lähilämpö. Sitä meistä useimmat ovat saaneet ilmaiseksi vauvana, äidin sylissä. Se on maailman lämpöisin paikka. Siinä on rakkaus, joka pitää hengissä ja saa aistit avautumaan. Valmistaa ainutkertaiseen elämään, jossa sydänsurut ja vastikkeiden nostot ovat vielä kaukana tulevaisuudessa. Ja liian pian tulee aika jolloin oman äidin halaaminen ei tunnukaan enää luontevalta. Menee kymmeniä vuosia rutistelematta. Ollaan siirrytty kaukolämpöön. Patteria vasten on vaivatonta itkeä.

Omakotitalojen asuntoilmoitukset pajattavat nykyään sanaparia ”huoleton kaukolämpö”. Siinä pitäisi tietenkin lukea kallis kaukolämpö. Tai vielä oikeammin tunteeton lämpö. Suomessa ollaan hitaasti, mutta varmasti siirtymässä ohjatusti elämään, jossa omat tulipesät muurataan umpeen ja roihuavat tunteet käsitellään energiayhtiön tilinpäätösinfossa.

Ei ole sattumaa, että suomalaisten penetraatiofrekvenssi hiipuu. Rakastelu on entistä harvemman harrastus. Moni ei kerta kaikkiaan enää kaipaa lähilämpöä. Se on tottumiskysymys. Älyllinen suorittaminen ja arjen kiireessä selviytyminen ovat elämänkaltaista toimintaa, mutta sielu ei juuri saa lämpöä ropelliinsa.

Niin. Ja kaukolämmön piti olla halpaa. Se osoittautuikin ahnaaksi syöjättäreksi. Teki ensin hyvää vaan kävi kukkarolle, hyvä ettei kasseihin käsiksi. Maksettu lämpö ei ole koskaan halpaa. Lunnaat on maksettu. On aika keskittyä kaikella energialla jääkiekkoon!

Ne jotka osaavat elää, kantavat vielä sisällään tulipesää(tai aromipesää). Kohentavat tulta omilla ja vastaantulijoiden hymyillä. Koskettavat toista ja itseään muurautumatta umpeen. Sellaisia ihmisiä haluan nähdä enemmän.

Jotkut on sitä mieltä, että Kreikkakin tarjoaa suomalaisille vain kaukolämpöä. Ehkä se onkin täsmäannos lähilämpöä todelliseen tarpeeseen. Jos olisin Pekka Himanen kertoisin isoa korvausta vastaan, että sinä olet elämänhalua sätkivä siittiö, lentokone on munatorvi ja kohtu odottaa vain muutaman tunnin päässä, vaikka talous on kuralla. Lakanat eivät pysy koskaan puhtaana. Elämä on sotku, mutta ihana sotku.

Suosittelemme sinulle