Kymmenkunta vuotta toiminut Meri Oulun kesäteatteri pitää kiinni yleisön suosikista. Parhaimmillaan yli miljoona tv-katsojaa tavoittanut, Heikki Luoman kirjoittama ja TV 2:n esittämä maalaiskomedia on tuonut väkeä myös teatteriin.
Toissa kesänä Meri Oulun kesäteatterissa esitettiin Mooseksen perintöä, viime kesänä Turvetta ja timantteja ja nyt palataan teatterisovitukseen sarjan aloituskaudesta Vain muutaman huijarin tähden .
Jos yleensä kesäteattereissa esiinnytään muutamalle sadalle ihmiselle, on Meri Oulun kesäteatterissa mittaluokka toinen. Ohjaaja Jukka Mäkinen kertoo, kuinka 42 metrin suuruinen näyttämö laajenee tänä kesänä hieman entisestään ja se asettaa omat vaatimuksensa myös näyttämökuvan toteuttamiseen.
Mäkisen mukaan näin suuren yleisön reaktiot tuntuvat näyttämöllä aivan konkreettisesti.
- Kun yli 2 000 ihmistä hörähtää nauruun, tulee näyttämölle asti lämmin ilmavirta katsomosta, kuvailee Mäkinen.
Kanttori Piiparisen roolia näyttelevä Tom Lindholm sanoo, että valtavankokoinen katsomo on otettava huomioon näyteltäessä niin, että yleisö ylipäätään ehtii reagoimaan siihen, kuka näyttämöllä puhuu.
- On esimerkiksi ennen repliikkiä tehtävä jokin liike tai ele, jotta katsoja ehtii kääntyä puhujan suuntaan.
Katsojia tulee pääkaupungista asti
Myös Lindholm pitää näin suurelle yleisöjoukolle esiintymistä näyttelijälle harvinaisena.
- Orkesterit ja bändithän kokevat tällaista usein, näyttelijälle kokemus on lähinnä megalomaaninen. Oulussa yleisö melkein poikkeuksetta kiittää seisaaltaan, ja aika nöyränä sellaisen joukon edessä niiaillaan, arvioi Lindholm.
Suomen suurimman kesäteatterin katsomossa viidensadan hengen yleisö näyttää lähinnä tyhjältä. Yli 2 600 hengen katsomo vaatii täyttyäkseen omanlaisensa ohjelmiston. Maalaiskomediat vetävät väkeä, sanoo Meri Oulun kulttuuriseuran toiminnanjohtaja Hannu Sarni.
- Esimerkiksi viime kesän 18 esityksessä yleisöä oli yli 30 000. Samaa odotetaan myös tänä vuonna. Pääosa tulee 200 - 300 kilometrin säteeltä Oulun seudulta, mutta nimenomaan viime kesinä esitetyt maalaiskomediat ovat houkutelleet yleisöä jopa pääkaupunkiseudulta, Sarni kertoo.
Yritykset ovat ostaneet lippuja entisiä vuosia vähemmän, mutta siitä huolimatta ennakkoon myyty jo yli 20 000 lippua. Ensi-ilta on tämän viikon perjantaina.
Arkirealismia ja herravihaa
Teatterisovitukset tehnyt ohjaaja Jukka Mäkinen sanoo, että yleisö tuntee tv-sarjan hahmot ja Kuusniemen kunnan kuvitteelliset tapahtumat niin hyvin, että suuria muutoksia ei teatteriinkaan voi tehdä. Suosion syykin on selvä.
- Vaikka kyse onkin toisaalta lempeästä maalaiskomediasta, kai siellä on arkirealismia ja herravihaa sopivassa suhteessa, sehän on kansallista perusravintoa.
Mäkinen kertoo, kuinka tekijöille sanotaan usein, että tämähän kertoo juuri meidän kunnastamme.
- Aika monessa kunnassa tuntuu menneen vellit ja jauhot sekaisin, kunnan ja omat rahat.