Ruissalon saarella, Villa Roman ullakkokerroksen ateljeehuoneessa kamera käy. Huoneessa on rikkumaton hiljaisuus. Suuresta ikkunasta tulvii huoneeseen valoa tavalla, joka tuntuu lähes unelta. Huoneeseen on helppo kuvitella tilanne, jossa samaisen valon on kokenut myös taiteilija Otto Mäkilä, mies, jonka elämästä dokumenttia nyt paikalla kuvataan.
Valkoistakin valkoisempi valo kaappaa syliinsä ikkunan edessä seisovan taiteilijan, Kaj Stenvallin. Valoharson läpi lausutaan muutama sana ja pian huone pursuaa valon lisäksi imurin ääntä. Taiteilija Stenvall on löytänyt pistorasian ja kuljettaa murisevaa kodinkonetta kuvaaja Pekka Uotilan ohjeiden mukaan huoneen halki.
- Kertokaa miten tätä käytetään. En mä ole koskaan tällaista käyttänyt, huikkaa Stenvall kuvaajalle ja ohjaaja Pia Andellille.
Kaksikko Andell ja Uotila pelaavat kuvauspaikalla hyvin yhteen, sydämellisesti toisilleen velmuillen.
- I am just a button man, olen vain nappulan painaja, kuvailee Uotila rooliaan elokuvan teossa.
Andell taas nauttii, kun kuvaajalla on antaa ohjaajalle vaihtoehtoja.
- Yhteistyömme pelaa hyvin, Andell kiteyttää.
Otto Mäkilä on elokuvan ansainnut
Mäkilä teki vaikutuksen Pia Andelliin jo vuosia sitten. Elokuvan tekeminen taiteilijasta tuli ajankohtaiseksi, kun hän kuuli Turun taidemuseon Mäkilä-näyttelystä.
- YLE Teema näyttää elokuvani samoihin aikoihin, kun näyttely avataan eli ensi vuoden tammikuussa.
Andell kertoo elokuvansa olevan kolmivaiheinen.
- Vain yksi kaari elokuvassa kertoo Mäkilän elämästä ja teoksista, hänen maailmastaan. Toisen teeman teen omistamani taulun ympärille. Mäkilän Havahtuminen-taulun löytäminen ja ostaminen oli minulle niin iso asia, ettei sitä voisi tässä sivuuttaa. Kolmanneksi käsittelen taidemuseon näyttelyprosessia, joka on tässä tapauksessa paljon enemmän kuin vain näyttelyn kasaamista.
- Taidemuseo on tehnyt suuren työn Mäkilän taulujen metsästämisessä ja näyttelyyn on löydetty Mäkilän tauluja, joita ei ole koskaan ennen missään nähty.
Kuvauksia on tehty Turun lisäksi jo Pariisissa, jossa Mäkilä opiskeli.
- Helsinkiinkin menemme kuvaamaan, sillä sielläkin taiteilija asui jonkin aikaa, Andell kertoo.
Tarinat Mäkilästä kiinnostavat
Ohjaaja kaipaa yhteydenottoja Mäkilän elämästä jotain tietäviltä.
- Olisin iloinen, jos ihmiset, joilla on henkilökohtaisia tarinoita Mäkilästä, ottaisivat yhteyttä. Tai tarinoita Mäkilän taulujen hankinnoista, niitäkin kuulisin mielelläni.
Andelliin voi ottaa yhteyttä sähköpostitse: pia.andell@gmail.com.