Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Logset sai tilauksen Chilestä

Mustasaaren Koivulahdessa sijaitseva metsäkoneyhtiö Logset on saanut tilauksen Chilestä. Yhtiö toimittaa Etelä-Chilessä sijaitsevalle eucalyptys-plantaasille ajokoneita ja hakkuupäitä.

Harvesteri kaataa puuta.
Kuva: Logset
Avaa Yle-sovelluksessa

Kauppa on Logsetille ensimmäinen Etelä-Amerikan markkinoille ja yhtiö luonnehtii sitä merkittäväksi. Toimitusjohtaja Pasi Niemisen mukaan Logsetin myynti- ja toimitustilanne on parantunut tasaisesti koko vuoden ajan.

Tilauskanta on vahvistunut erityisesti viimeisten kuukausien aikana. Tämän johdosta Logset on purkanut lähes kaikki lomautukset. Yhtiössä odotetaan, että metsäkonemarkkinat piristyvät edelleen loppuvuotta kohti mentäessä.

- Tänä vuonna saatetaan vielä aloittaa uusien työntekijöiden rekrytointi, arvioi toimitusjohtaja Pasi Nieminen

Suosittelemme