Edellisen kerran kauppatorin alle rakennettavasta pysäköintilaitoksesta eli toriparkista haluttiin järjestää kunnallinen kansanäänestys nelisen vuotta sitten. Syksyllä 2008 kansanäänestystä vaativan aloitteen allekirjoitti reilusti yli 10 000 turkulaista. Kaupunginvaltuusto päätti kuitenkin, että kansanäänestystä ei järjestetä.
Turun kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja, vasemmistoliiton Sauli Saarinen on ensimmäinen allekirjoittaja aloitteessa, jossa vaaditaan kaupunginvaltuuston kiirellistä koollekutsumista.
Täytyy tehdä päätöksiä eikä piiloutua kansan huutoäänestysten taakse.
Olli Manni
Tarkoituksena on, että valtuusto päättäisi järjestää kansanäänestyksen toriparkista mitä pikimmin. Aloitteen allekirjoitti 25 valtuutettua vasemmistoliitosta, vihreistä, keskustasta, kristillisdemokraateista ja vapauspuolueesta.
- Tämä on yritys saada toriparkkiasia oikeille uomilleen. Kunnallinen kansanäänestys pitäisi järjestää mahdollisimman pian ja ainakin ennen kuntavaaleja, sanoo Sauli Saarinen.
Kansanäänestysten taakse ei saa piiloutua
Kokoomuksen Olli Manni tyrmää kovin sanoin kansanäänestyksen järjestämisen.
- Edustuksellinen demokratia on sitä, että ihmisten jotka on pantu päättämään, täytyy tehdä päätöksiä eikä piiloutua kansan huutoäänestysten taakse, sanoo Olli Manni.
Samalla linjalla on myös Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seppo Lehtinen.
- Valtuusto on sitä varten valittu, että se tekee päätökset. Kyse ei ole suinkaan toriparkista, vaan tämä on tällainen parlamentaarinen ajatus mikä minulla on tässä, sanoo Seppo Lehtinen.
Valtuusto on sitä varten valittu, että se tekee päätökset.
Seppo Lehtinen
Yksi allekirjoittajista, vihreiden Katri Sarlund on vanhempien kollegoidensa kanssa tyystin eri mieltä.
- Toriparkki olisi hyvä asia kansanäänestykseen, koska poliittisella puolella asia on solmussa ja voimasuhteet tasan. Olisi aika hyvä paikka antaa kaupunkilaisten päättää toriparkin rakentamisesta, sanoo Katri Sarlund.
Ilmassa on farssin piirteitä
Turun kauppatorin alle vuosikausia suuniteltu toriparkki on saanut viime päivinä koomisia piirteitä. Viime viikolla kaupunginhallitus pääti äänin 7-6 hylätä toriparkin mahdollistavan asemakaavan.
Tämän jälkeen 23 valtuutettua teki esityksen, että kaava on tuotava kiireellisesti kaupunginhallituksen päätöksestä huolimatta valtuuston käsiteltäväksi.
Nyt maanantaina (4.6.) ensin kaupunginhallitus päätti uudelleen äänin 8-5, että toriparkin rakentamisen mahdollistava asemakaavaehdotus hylätään.
Osa turkulaisista alkaa olla todella tuskastuneita.
Mirka Muukkonen
Heti perään illalla, kaupunginvaltuuston kokouksessa 25 valtuutettua teki esityksen kaupunginvaltuuston kiireellisestä koollekutsumisesta ja kansanäänestyksen järjestämisestä.
Moni valtuutettu ei tiennyt enää, itkeäkö vai nauraa.
- Varmaan kaikki on sitä mieltä, että koko asia alkaa saada farssin piirteitä. Myönnän sen, sanoo Katri Sarlund.
- Tämä näyttää muulle maailmalle, että me emme osaa päättää, pahoittelee Seppo Lehtinen.
- No, se juuri on pahinta tässä, että ei tule valmista, myötäilee Olli Manni.
- Minä luulen, että suurin osa turkulaisista alkaa olla todella tuskastuneita tähän tilanteeseen, sanoo vasemmistoliiton Mirka Muukkonen.