Suomalaismuusikot ovat innostuneet perustamaan superkokoonpanoja. Jopa kymmenistä muusikoista koostuviin yhtyeisiin on kasattu eri musiikkityylien parhaimmistoa. Muusikot ovat lähteneet isoihin kokoonpanoihin kokemaan uutta omista kiireistään huolimatta.
GG Caravan on iloinen sekametelisoppa. 14-henkisessä bändissä yhdistyvät huipputekijät rokista, jazzista, hip hopista ja kansanmusiikista. Yhtye kasattiin alun perin kampanjaan, jossa käsiteltiin romaneihin kohdistuvia ennakkoluuloja.
- Lanseerasin tätä silleen, että saisi sellasen räpmaailman Leningrad Cowboysin kasattua, kertoo GG Caravanin isä Tero Roininen.
Isoja kokoonpanoja on pystytty kasaamaan muun muassa siksi, että Suomen pienissä musiikkipiireissä tehdään muutenkin yhteistyötä.
- Siitä saa musiikillisesti uudenlaisia kokemuksia, mutta myös sosiaalisesti ja henkilötasolla. Kivaa tutustua uusiin tyyppeihin ja tehdä heidän kanssan työtä, sanoo GG Caravanissa räppäävä Tommy Lindgren.
Superkokoonpanoja on tehty myös muilla musiikin aloilla. Suomalaisen soulin ja jazzin huiput löytyvät esimerkiksi The Northern Governers -yhtyeeseestä. Siinä vaikuttavat muiden muassa Tuomo Prättälä ja Osmo Ikonen. Latebird's All Stars esittää puolestaan suomalainen roots-musiikin klassikoita. Muusikoina ovat esimerkiksi Markus Nordenstreng ja Jussi Jaakonaho. Solisteina kokoonpanossa vierailevat muiden muassa Tuure Kilpeläinen, Jonna Tervomaa ja Anssi Kela.
Kerkko Koskinen tekee jälleen isosti
Superkokoonpanojen uusin tulokas on Ultra Bra -säveltäjänä tunnetun Kerkko Koskisen massiivinen Kollektiivi. Musiikkia on ollut tekemässä yli 80 henkeä nuorisokuorosta lähtien. Laulajina ovat Vuokko Hovatta, PMMP:n Paula Vesala sekä Manna.
Kyllähän sitä aina toivoo, että ei toistaisi ihan samaa.
Kerkko Koskinen
Koskisen kaksi edellistä levyä olivat instrumentaalilevyjä, joiden tekeminen oli yksinäistä puuhaa.
- Siinä syntyi halu tehdä laulumusiikkia ja laulaa mahdollisimman isolla porukalla.
Mukaan lähteneet laulajat olivat Koskisen mukaan sattuman kauppaa.
- Mä vaan törmäsin heihin vähän eri yhteyksissä. Sitten jokaisen kanssa puhuttiin, että olisi kiva tehdä jotakin yhteistyötä. Viime syksynä nämä yhdistettiin.
Kerkko Koskinen kuvaa kollektiivinsa musiikkia isolla porukalla tehdyksi, jossa lauletaan paljon. Yhdistäminen Ultra Bra -yhtyeeseen ei Koskista haittaa.
- Kyllähän sitä aina toivoo, että ei toistaisi ihan samaa. Sitä haluaa ajatella, että kehittyisi säveltäjänä ja musiikintekijänä. Tietysti kaikki mitä teen, kuulostaa minun tekemältäni, että ei sitä aivan muuksi voi muuttua mitenkään.
Isot kokoonpanot houkuttelevat kiireestä huolimatta
Superkokoonpanoissa mukana oleminen on omaa musiikkia samaan aikaan tekeville muusikoille välillä haasteellista. Kerkko Koskinen Kollektiivissa laulava Manna on esimerkiksi kokoonpanon nauhoitusten yhteydessä säveltänyt seuraavan albuminsa kappaleita.
Tavallaan on bändi, jossa saa olla lomalla.
Tommy Lindgren
- Kiireet ovat positiivinen ongelma. Totta kai välillä on todella kiire ja stressi.
GG Caravan kiertää kesällä isolla porukalla muutamia festivaaleja. Tommy Lindgren lähtee innoissaan keikoille, vaikka samaan aikaan päälle puskevat hänen oman yhtyeensä Don Johnson Big Bandin tulevan levyn nauhoitukset.
- Kuitenkin kesällä on aina sellainen hinku päästä tuonne festareille esiintymään. Siinä mielessä luulen, että nämä GG Caravanin keikat tarjoavat hyvää tasapainoa sille studiossa maan alla kesän viettämiselle.
Superkokoonpano voi olla Lindgrenin mielestä myös lomaa.
- Se on hauskaa, että tämä tarjoaa meille kaikille myöskin sellasen mahdollisuuden olla hieman niin kuin lomalla niistä omista hommista, joita me normaalisti tehtäisiin. Tavallaan on bändi, jossa saa olla lomalla, Lindgren nauraa.