Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Huumori lämmittää kesäteatterissa

Koleista alkukesän säistä huolimatta kesäteatterit ovat aloittaneet kautensa. Keskipohjalaiskuntien kesänäyttämöillä on tarjolla tikahduttavaa huumoria, mutta myös ajankohtaisiin aiheisiin pureutuvaa draamakomediaa.

Mauri Koivusalo Kaustinen Salonkylä nuorisoseura kuorma-auto kesäteatteri
Raila Paavola,
Ismo Vähäsarja,
Satu Jokela
Avaa Yle-sovelluksessa

Alkuesä on perinteisesti kesäteattereiden ensi-ilta-aikaa.

Dramaattiset jätteet

Lohtajan harrastajanäyttelijät tarjoavat ajankohtaisiin asioihin pureutuvan näytelmän ihmisen itsekkyydestä, ahneudesta, burnoutista ja jätteistä. Jätemylly on Saara Kesävuoren ja Maria Syvälän käsikirjoittama ja Sanna-Kaisa Karvosen ohjaama näytelmä. Ensi-iltansa se sai heti kesäkuun alussa. Sanna-Kaisa Karvosen mukaan ensi-ilta sujui mukavasti. Vuorosanatkaan eivät unohtuneet.

- Hyvin meni. Sää suosi ja porukkaa oli riittävästi.

Hyvä sää onkin kesäteattereille lähes elinehto. Kylmällä ja sateisella säällä ulkoilmanäytelmästä on vaikea nauttia.

Esityspaikallakin on väliä. Perinteisesti kesäteatterit ovat luonnon helmassa. Jätemyllyn esityspaikkana toimii lohtajalaisille tärkeä Museonmäki.

- Se on tunnelmallinen miljöö, sivussa kylänraitilta. Vanhoja rakennuksia pystyy käyttämään lavastuksena.

Jätemyllyä esitetään kesäkuun alussa ja sitten seuraa tauko aina elokuuhun saakka. Karvosen mukaan tämä johtuu käytännön syistä.

- Jokainen on teatteritoiminnassa mukana omasta tahdostaan ja heille halutaan antaa mahdollisuus kesälomiin. Näytelmä ei kuitenkaan kärsi tauosta. Ajan kuluessa se kehittyy positiivisesti.

Huumoria maakunnan synnystä

Kaustisen Salonkylässä esitetään tänä kesänä hulvaton komedia Kyllä Hertta hoitaa. Näytelmä kertoo maakunnan synnystä 1300-luvulta lähtien, pohjautuen niin todellisiin kuin keksittyihinkin tarinoihin.

Salonkylän nuorisoseuran puheenjohtaja Mauri Koivusalon mukaan huumoria ei ollut vaikea löytää, kun kerrotaan maakunnan historiasta.

- Takaumakohdissa on välillä totiset paikat kun kyseessä on perusfaktaa. Hertan hoitolan ympärillä on kuitenkin paljon huumoria laidasta laitaan.

Kaustisen kunta on myöntänyt näytelmälle kulttuuripalkinnon, joka luovutetaan näytelmän ensi-illassa.

Suomesta löytyy noin 400 kesäteatteria tekevää teatteria tai ryhmää.

Suosittelemme sinulle