Tohmajärven Onkamossa sijaitseva Puun Sielu perustettiin vuonna 1997. Sen jälkeen alue on kehittynyt pikkuhiljaa. Onnelan tilan kolmikerroksinen, hirsinen päärakennus toimii paitsi näyttelygalleriana myös luentojen ja kokousten pitopaikkana. Lisäksi Onnelassa on laaja puulajipuisto ja Karjalan Puutyökoulu.
Uudessa näyttelykokonaisuudessa puureliefejä
Parhaillaan Puun Sielu -galleriassa kootaan uutta näyttelykokonaisuutta. Esille tulee polvijärveläissyntyisen, nykyisin Punkaharjulla asuvan Niilo Lehikoisen puureliefejä. Kalevala-aiheiset teokset eivät ole aiemmin olleet suuren yleisön nähtävänä.
- Teokset ovat ainutlaatuisia jo pelkästään niissä olevan syvyysvaikutelman vuoksi. Suomessa ei ole montakaan taiteilijaa, joka tällaisia osaa tehdä. Näissä näkyy mestarin käden jälki, Puun Sielun yrittäjä Mauri Kekkonen kertoo.
Jouluaattona ja joulupäivänä Puun Sielu on suljettu, mutta Tapaninpäivänä ovet ovat avoinna.