Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Sanna Ukkola: Muuttuuko kepun kanta homoihin?

Hei taas ja terveiset Rovaniemeltä! Eilen tuhannet keskustalaiset puhkesivat hurraahuutoihin ja kovaäänisiin aplodeihin, kun suurelle yleisölle tuiki tuntematon Juha Sipilä varmistui tuoreeksi puheenjohtajaksi murskaenemmistöllä.

Sanna Ukkola
Kuva: Yle
Avaa Yle-sovelluksessa

Rovaniemen Lappi Areenalta poistui samaan aikaan itkeviä ihmisiä. Järkytys oli suuri monelle ennakkosuosikki Tuomo Puumalan kannattajalle - ja Paavo Väyryselle.

Ennen äänestystä voitonvarmuutta puhkunut Väyrynen poistui tiedon saatuaan lannistuneena Vuokko-vaimon käsikynkässä omalle messuständilleen, jossa häntä ei odottanut kukaan.

Väyrynen hypisteli hetken Paavo-mukia eikä suostunut avaamaan tulevaisuudensuunnitelmiaan. Sääliksi kävi ikipyrkijää.

Mutta tuskin keskusta pääsee kunniapuheenjohtajastaan näin helpolla eroon.

Väyrynen lienee ehdolla eduskuntavaaleissa, mahdollisesti myös eurovaaleissa. Ja varmasti keputaata haastaa Sipilän heti, kun asia ajankohtaistuu.

Juha Sipilän valinta puheenjohtajaksi on keskustalle erittäin suuri riski. Miten poliittinen untuvikko selviytyy Jyrki Kataisen, Jutta Urpilaisen ja Timo Soinin rinnalla kuntavaalien väittelyissä? Harjoitteluaikaa ei ole kuin muutama kuukausi.

Tuomo Puumalaa ei valittu nokkamieheksi siksi, että hänen arveltiin näyttönsä jo antaneen. Puumala on toiminut keskustan varapuheenjohtajana neljä vuotta ja Annika Saarikko vasta kaksi vuotta. Siitä huolimatta Puumalan arvioidaan saaneen aikaan vähemmän neljässä vuodessa kuin Saarikon puolta lyhyemmässä ajassa.

Puolueen johdon ulko- ja turvallisuuspoliittinen kokemus jää ohueksi. Puheenjohtajaryhmän jäsenet ovat suuntautuneet enemmänkin sisäpolitiikkaan. Riikka Manner ja Annika Saarikko korostavat sosiaalipolitiikkaa, ja Juha Rehula on entinen sosiaali- ja terveysministeri.

Juha Sipilä on liberaalin miehen maineessa, en kyllä ymmärrä miksi. Sipilä on arvoiltaan konservatiivi, ainakin jos katsoo muutamia hänen vaalikonevastauksiaan.

Sipilä vastustaa homoseksuaalien avio- ja adoptio-oikeutta. Hänen mukaansa avioliiton pitää olla naisen ja miehen välinen instituutio. Sipilä kuuluu Rauhan Sana -nimiseen lestadiolaiseen herätysliikkeeseen.

Juha Sipilän mukaan avioliiton pitää olla miehen ja naisen välinen instituutio.

Hän on tuttu näky herätysliikkeen tapahtumissa ja lupautunut puhumaan muun muassa liikkeen Suvijuhlissa heinäkuussa.

- Rauhan Sanan kanta homoseksuaalisuuteen on kielteinen. Homous on Jumalan kasvojen edessä kauhistus, eikä sitä voi hyväksyä millään. Toivomme, että homot pääsevät taipumuksestaan eroon, kuvaa yhdistyksen kantoja Pahkalan Rauhan Sana -yhdistyksen puheenjohtaja Pentti Pahkala.

Sipilän on epäilty peittelevän lestadiolaisuuttaan, koska hän on aiemmin kiistänyt olevansa vanhoillislestadiolainen. Kempeleläiseltä Sipilältä on useita kertoja kysytty, kuuluuko hän vanhoillislestadiolaiseen SRK:hon.

Hän on aina vastannut kielteisesti, mutta on jättänyt kertomatta, että kuuluu toiseen lestadiolaiseen herätysliikkeeseen.

Sipilän mukaan hän ei kuitenkaan tunne itseään lestadiolaiseksi. Mitäs sitä häpeämään, Juha! Ei lestadiolaisuus ole synti!

Kovin liberaaleilta eivät kuulosta myöskään Sipilän maahanmuuttokannat.

Sipilän mukaan maahanmuuttajien vastaanottamista ja tukemista on verovaroin tiukennettava.

Kun Sipilältä kysyttiin Ilta-Sanomien vaalikoneessa, pitääkö kunnan taata musliminaisille omat uimahallivuorot, keskustan uusi puheenjohtaja vastasi näin: "Ei. Maassa maan tavoin, uimahalleissa ei ole pakko käydä."

Sanna Ukkola
Kirjoittaja on A-studion politiikan toimittaja

Suosittelemme