Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Nobel-palkintorahoja leikataan 20 prosentilla

Palkintoja rahoittavan säätiön tuotto ei enää riitä kattamaan palkintoja ja hallinnointikuluja.

Samuli Harala
Avaa Yle-sovelluksessa

Nobel-komitea on päättänyt supistaa palkintorahoja viidesosalla. Tiedemaailman kärkinimille jaettavat rahapalkinnot ovat leikkauksen jälkeen 8 miljoonaa ruotsin kruunua eli noin 0,89 miljoonaa euroa.

Nobel-komitea perustelee leikkausta Nobel-säätiön taloudella. Komitea haluaa muutoksella varmistaa, että säätiöllä on riittävän vankka pohja rahoittaa palkintoja myös tulevien vuosien aikana.

Leikkauspäätös tehtiin sen jälkeen, kun Nobel-säätiön varojen keskimääräinen tuotto ei enää riittänyt kattamaan kaikkia Nobel-palkintoja ja säätiön hallinnointikuluja.

Nobel-palkinto on ruotsalaisen Alfred Nobelin keksimä ja hänen nimeään kantava tiedetunnustus, joka jaetaan vuosittain fysiikan, kemian, lääketieteen, kirjallisuuden ja rauhan alalla. Lisäksi Ruotsin keskuspankin lahjoittamilla varoilla jaetaan taloustieteen palkintoa Alfred Nobelin muistoksi. Nobel-komitean päätös vaikuttaa kaikkiin kuuteen palkintoon samalla tavalla.  

Suosittelemme