Tunisian pääkaupungissa Tunisissa sadat radikaalit islamistit ovat ottaneet yhteen poliisin kanssa. Seitsemän poliisia on loukkaantunut lievästi ja noin 90 ihmistä pidätetty, poliisi sanoo.
Yhteenotot alkoivat yöllä kahdesta kaupunginosasta, jossa mielenosoittajat sytyttivät muun muassa tulipalon oikeustalossa ja ryöstelivät kauppoja Tunisin länsiosasa. He myös tukkivat teitä, sytyttivät renkaita tuleen ja heittivät poliiseja polttopulloilla. Aamuun mennessä protestit olivat levinneet useille alueille.
Yhteenotot puhkesivat päivä sen jälkeen, kun sadat vanhoilliset salafistimuslimit olivat tunkeutuneet taidenäyttelyyn Tunisin La Marsan kaupunginosassa ja tuhonneet loukkaavina pitämiään teoksia.
Näyttelyssä on muun muassa karrikatyyrikuva muslimien pyhästä kaupungista Mekasta, naisen alastonkuva sekä teos, jossa Allahin nimi on kirjoitettu muurahaisilla.
- Nämä taiteilijat hyökkäävät islamia vastaan eikä se ole uutta, sanoo eräs protestoijista.
Hänen mukaansa tilannetta on kärjistänyt hallituksen vaikeneminen. Hallitseva maltillinen islamistipuolue Ennahda tuomitsi ennen mielenosoitusten puhkeamista provokaatiot ja loukkaukset uskontoa vastaan ja kehotti omia kannattajiaan pysymään rauhallisina.
Tiistaina oikeusministeri Nourredine Bhiri puolestaan tuomitsi yölliset hyökkäykset terrorismina ja varoitti, että syyllisiä rangaistaan.
Radikaalit islamistit haastavat maltilliset
Vaikka tuoreimpien väkivaltaisuuksien keskiössä on taidenäyttely, se heijastelee yleisemminkin jännitystä Tunisian maltillisten ja maallisten liikkeiden sekä radikaalien salafisti-islamistien välillä.
Salafistien väkivaltaisuudet ovat lisääntyneet viime aikoina Tunisiassa. He ovat sytyttäneet maan luoteisosassa tuleen poliisiasemia ja hyökänneet baareihin.
Salafistit haluaisivat Tunisiaan islamilaisen lain, kun taas hallitseva maltillinen islamistipuolue Ennahda ei aio sitä ajaa. Ennahda johtaa maata yhdessä kahden maallisen puolueen kanssa.
Ennahda voitti viime vuonna Tunisian ensimmäiset vapaat vaalit, mutta myös salafistien vaikutusvalta on kasvanut sen jälkeen, kun maan itsevaltainen johtaja Zine el Abidine Ben Ali syrjäytettiin kansannousussa viime vuoden alussa.
Tunisian kansannousu käynnisti niin sanotun Arabikevään, demokratiaa vaatineiden ihmisten kansannousut eri puolilla arabimaailmaa.
Tuoreet väkivaltaisuudet ovat nostaneet esiin kysymyksiä siitä, kuka on niiden taustalla. Sisäministeriön edustajan Khaled Tarrouchen mukaan se, että väkivaltaisuuksia puhkesi samaan aikaan useassa paikassa saa ajattelemaan, että kyse oli järjetäytyneestä toiminnasta.
Uutistoimisto AFP:n mukaan useat kommentoijat kiinnittävät huomiota siihen, että väkivaltaisuudet puhkesivat kaksi päivää sen jälkeen, kun al-Qaida-johtaja Ayman al-Zawahiri syytti Ennahdaa uskonnon pettämisestä ja kehotti tunisialaisia vaatimaan islamilaista lakia.
Jotkut taas epäilevät, että kyseessä on Ben Alin aikaisen hallinnon juoni, jolla pyritään horjuttamaan maata.