Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Tyhmyys on ehtymätön voimavara Martti Innaselle

Martti Innanen innostuu edelleen suomalaisten tolloudesta. Naivistiset taulut esillä Rukan rinteessä.

Martti Innanen 2012
Kuva: Ensio Karjalainen / Yle
Ensio Karjalainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Naivistisen kuvataiteen suomalaista mestaria Martti Innasta innoittaa edelleen tyhmyys. Tyhmyydestä puhuessaan Innanen viittaa vain ja ainoastaan suomalaiseen kansanluonteeseen.

- Se on ehtymätön lähde ja voimavara.

- Ja ikävintä tässä on se, että en liioittele yhtään, taiteilija toteaa.

Martti Innanen Suomen Gallupin säätiön kokoelman taulut ovat kivunneet Rukan Taidetalon seinälle. Näyttely on avoinna 23. syyskuuta saakka.

81-vuotias taiteilija kipusi myös Rukalle näyttelynsä avajaisiin ja kertoo työskentelevänsä edelleen vireästi.

- Sikäli tahti on muuttunut, että kun tein takavuosina kaksi taulua – syntyy niitä nyt samassa ajassa yksi. Mutta kehumatta voin silti sanoa, että elän parasta luomiskauttani.

- Vaimoni esittelen tosin nykyään vainajan hoitajaksi, Innanen toteaa.

Kun Martti Innaselta lähtee tiedustelemaan taulun syntyperää, tai sitä, että miksi taululla on tuollainen nimi, kuten ”Tyrnävän Viljon hirmuinen rumpusoolo”, saa kysyjä useimmiten nasevan vastauksen.

- Sanotaan näin, että jos pitää kysyä, unohda koko juttu. Taulu kertoo kaiken.

Suosittelemme