Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvaisen mukaan mopoauton ajamiseen keskittyminen muun liikenteen seassa vaati kylmäpäisyyttä, jota nuorilla ei aina ole.
- Vakavia mopoauto-onnettomuuksia ei kuitenkaan ole aikaisemmin sattunut. Yhtään nuorta ei ole aikaisemmin Suomessa kuollut mopoauton kuljettajana tai matkustajana. Näitä on kaksi tai kolme kuolemantapausta, joissa kyseessä on ollut iäkäs mopoauton kuljettaja, Tarvainen sanoo.
Suomessa on liikenteessä lähes 300 000 mopoa. Mopoautot ovat tästä vain pieni osa. Viralliselta nimeltään kevyitä nelipyöriä oli viime vuoden lopussa rekisteröity 8 000. Teknisesti mopoautot ovat turvattomia. Koko ajoneuvo painaa 350 kiloa.
- Teknisesti tärkein parannus olisi saada mopoauton tukirakenteita vahvistettua. Kyllä turvarakenteet pystytään rakentamaan kevyeenkin autoon, mutta se maksaa messinkiä, sanoo autotekniikan professori Matti Juhala Aalto-yliopistosta.
Tavallinen mopo huomattavasti vaarallisempi
Asiantuntijat ovat huolestuneita juuri nuorten korkeista onnettomuusluvuista. Kaatuilemalla ja törmäilemällä kaksipyöräisillä loukkaantui viime vuonnakin yli tuhat nuorta.
- Kovasti lisääntyneiden skoottereiden osalta turvallisuus on vielä paljon huolestuttavampi kuin mopoautojen kohdalla, Juhala muistuttaa.
Mopo tai mopoauto ovat nuorille ensimmäinen moottorikäyttöinen ajoneuvo, jolla ajetaan muun liikenteen seassa. Keskittymistä vaativat asiat, kuten ryhmittyminen tai peileistä liikenteen seuraaminen ovat todella vaikeita tehtäviä 15 - 16-vuotiaille, muistuttaa Liikenneturva.
- Nuorella on malttamaton luonne. Muutaman tunnin koulutuksella, kun tällaisen mopo- tai mopoautokortin saa, niin siinä on paljon itsensä pidättelemistä, että hallitsee nämä kriittiset liikennetilanteet, Liikenneturvan Tarvainen toteaa.
Mopoilun ajokortit menevät uusiksi
Ensi tammikuusta alkaen pelkän mopokortin suorittamalla ei enää saa ajaa mopoautoa. Koulutus eriytetään, jolloin mopoauton ominaispiirteitä voidaan paremmin opettaa. AM121-luokan kortilla saa sen jälkeen ajaa ainoastaan kevyttä nelipyörää.
Mopoautoon vaaditaan ajokoe, mopolla se on käsittelykoe. Myös 15 vuotta ennen vuotta 2000 täyttäneet tarvitsevat vähintään mopokortin, jos haluavat ajaa sen jälkeen mopoautolla.
- Täytyy muistaa, että lähtötilanne oli, ettei ollut minkäänlaista koulutuspakkoa. Vastahan tämä nykyinen korttikin on ollut vuoden voimassa. Nyt on kuitenkin vielä liian aikaista arvioida, ovatko nämä vaatimukset riittäviä. Jos turvallisuutta ei saada kohennettua näillä, niin sitten pitää arvioida, mikä olisi seuraava askel, sanoo Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen.
Mopoautojen tekniikkaan ei ole lähivuosina luvassa lainsäädännöllisiä turvallisuusparannuksia. Mopoautoilta ei vaadita esimerkiksi törmäystestejä. Ajoneuvojen vaatimukset sanellaan EU-tasolla, jolloin Suomen omat toiveet eivät yleensä päädy toteutukseen saakka.
Aalto-yliopiston Juhala ei kuitenkaan kieltäisi alaikäisiltä mopoautoilua ajoneuvojen vaarallisuuteen vedoten.
- Kyllä mopoauton uskaltaa ostaa. Pitää vaan lasten kanssa keskustella asiasta, että mopoauto ei ole turvallinen. Se turvallisuus on kuitenkin kuljettajan korvien välistä kiinni, sanoo autotekniikan professori Matti Juhala.