Valtiosihteeri Raimo Sailaksen mukaan EU-maiden ensisijaisena tavoitteena ei ole euron pelastaminen, vaikka näin näytelläänkin, vaan kaikki ajavat vain omaa kansallista etuaan.
- Asiansa huonosti hoitaneet maat haluavat nyt työntää laskunsa taloutensa hyvin hoitaneiden maiden, kuten Suomen ja Saksan veronmaksajien maksettavaksi.
- Nyt on kestämätöntä, että autettavien maiden määrä vain kasvaa ja samalla auttavien maiden määrä vähenee.
Tätä kriisiä on hoidettu nyt vapusta 2010 lähtien ja tilanne on vain huonontunut jatkuvasti. En usko, että tästä on nopeaa ulospääsyä.
Sailaksen mukaan oli hyvin erikoista, että Espanja ja Italia alkoivat kiristää heille räätälöidyillä kasvupaketeilla ja kertoo, kuinka huono euromaiden yhteistyötilanne on. Tässäkin asiassa muun muassa Suomi ja Saksa joutuivat antamaan periksi.
- Yhteisvastuiden kasvattamisessa puhutaan Suomen määräysvallan kaventamisesta, eikä tällaisia ratkaisuja pitäisi tehdä kriisin aikana. Mielestäni Suomen ei pitäisi mennä mukaan tähän, Sailas toteaa.
Eilisillä päätöksillä Sailas ei usko olevan kovinkaan suurta merkitystä. Hänen mukaansa markkinat nousevat aina hetkellisesti näiden päätösten jälkeen, mutta kääntyvät myöhemmin jälleen laskuun. Sailaksen mukaan ensi viikon alussa nähdään, mikä on viimeöisten päätösten todellinen vaikutus markkinoihin.
- Tätä kriisiä on hoidettu nyt vapusta 2010 lähtien ja tilanne on vain huonontunut jatkuvasti. En usko, että tästä on nopeaa ulospääsyä, Sailas sanoo.
Päätöstä pankkeja valvovista elimistä Sailas pitää hyvänä, koska nyt pankkeja valvotaan hyvin eri tavalla eri maissa.
Eurossa mukana raskaasti korruptoituneita maita
- Nyt voi sanoa jo ääneen, että euroa perustettaessa mukaan otettiin raskaasti korruptoituneita maita, Sailas sanoo.
On kestämätöntä, että autettavien maiden määrä vain kasvaa ja samalla auttavien maiden määrä vähenee.
Sailaksen mukaan kertoo paljon, että Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi totesi, että vain tyhmä maksaa veroja. Saksa vastusti Italian ottamista mukaan, mutta joutui tällöinkin myöntymään. Italian sodan jälkeisessä historiassa mafialla on ollut suuri vaikutusvalta esimerkiksi maan politiikkoihin, valtiosihteeri sanoo.
- Myös Kreikka otettiin mukaan yhteisvaluuttaan väärin perustein ja he vääristelivät tilastojaan.
Suomella edessään laihat vuodet
Sailaksen mukaan Suomen ensi vuoden budjettiratkaisuvalmistelut ovat jo pitkällä, ja nyt Brysselissä tehdyt päätökset eivät näyttäisi vaikuttavan Suomen budjettiratkaisuihin.
Sailaksen mukaan Suomen valtion velka kasvaa, mutta ennusteet viittaavat siihen, että Suomen velan suhde bkt:hen saadaan stabiloitua joksikin aikaan parin vuoden aikana.
Nyt talouskasvun arvioidaan pysyttelevän tulevina vuosina 1-1,5 prosentin tuntumassa. Sailaksen mukaan tämä on ihan eri tasoa, kuin mihin suomalaiset ovat tottuneet sodan jälkeisinä vuosikymmeninä.
- Lisäksi huoltosuhteen äkillinen muuttuminen työllisten määrän vähentyessä ja vanhusten määrän kasvaessa vaikeuttaa tilannetta entisestään, Sailas sanoo.
Sailaksen mukaan Suomen teollisuustuotanto ja vienti ovat nyt paljon pienempiä kuin esimerkiksi vuosina 2007 ja 2008.
- Suomen pitäisi nyt lisätä kilpailukykyään, mutta en osaa sanoa, kuinka se tehdään, Sailas toteaa.