Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Viro houkuttelee suomalaisyrittäjää

Suomalaisten yritysten kiinnostus siirtää toimintaansa Viroon on lisääntynyt. Virolaiset yrittäjät eivät sen sijaan ole innokkaita siirtämään toimintaansa Suomeen.

Susanna Siironen
Avaa Yle-sovelluksessa

Virossa toimii aktiivisesti noin 4000 suomalaistaustaista yritystä. Viroon suomalaisyrittäjiä vetää kotimaata edullisemmat työvoimakustannukset sekä myönteisempi yritysilmapiiri.

- Suuri etu on, että jos haluat kasvaa ja investoida, niin valtiovalta ei tule ottamaan verotuloja, ellet ota rahoja ulos yrityksestä, Meconet Oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Parmasuo perustelee.

Viime vuosiin saakka Viroon on siirtynyt etupäässä metalli- ja konepajoja. Nyt kiinnostus on kuitenkin levinnyt aivan uusille aloille ja Viroon on alkanut siirtyä muun muassa suunnitteluyrityksiä, arkkitehtitoimistoja sekä it-alan yrityksiä.

Lahden takaa ei ryntäystä Suomeen

Virolaisten yritysten kiinnostus siirtyä Suomeen on vähäistä, sillä Suomea pidetään kalliina ja byrokraattisena maana.  Suomessa toimii arviolta vain noin 50 virolaista yritystä. Suurin syy virolaisten yritysten haluttomuuteen perustaa toimintaa Suomeen on Viroa tiukempi verotus, mutta myös pari muuta asiaa askarruttaa.

Suomessa on hirveästi vapaapäiviä.

Sten Sarap, Labelprint

- Ammattiliitot ovat aika vahvoja Suomessa, että saavat kaikki mennä lakkoon. Se on aika paha yritykselle ja niitä vapaapäiviä on Suomessa myös hirveästi, Labelprintin hallituksen puheenjohtaja Sten Sarap pohtii.

Viro pysynee seuraavinakin vuosina Suomea edullisempana yritysmaana, joten vuosikymmenen loppuun menessä Viroon siirtynee useita uusia suomalaisyrityksiä.

- Arvelen, että 600 - 800 uutta suomalaista yritystä siirtyy Viroon, Elinkeinoelämän keskusliiton yrittäjyysasiantuntija Kimmo Hyrsky laskee.

Suosittelemme sinulle