Enemmistö suomalaisista ei halua kasvattaa Suomen taloudellisia vastuita eurokriisissä, vaikka lisävastuiden ottaminen vakauttaisikin euroalueen. Suurin osa suomalaisista myös uskoo, että euroalue hajoaa seuraavan kahden vuoden aikana.
Yle Uutisten Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan 66 prosenttia suomalaisista ei halua kasvattaa Suomen vastuita euroalueen velkakriisissä.
Vastanneista vain 22 prosenttia olisi valmiita vastuiden kasvattamiseen, 12 prosenttia ei osannut ottaa kantaa.
Taloustutkimuksen mukaan lähes kaikissa muissa tähän mennessä tehdyissä kyselyissä euromyönteisten osuus on ollut kielteisiä suurempi. Nyt asetelma on kääntynyt päinvastaiseksi.
Kokoomuksesta ja vihreistä yli puolet vastustaa
Miehet suhtautuivat vastuiden kasvattamiseen naisia kielteisemmin. Ikäryhmittäin tarkasteluna yli 35-vuotiaat suhtautuvat vastuiden kasvattamiseen kielteisemmin kuin tätä nuoremmat.
Puoluekannatuksen mukaan tarkasteluna kielteisimmin vastuiden kasvattamiseen suhtautuvat perussuomalaisten kannattajat. Heistä 86 prosenttia on sitä mieltä, ettei vastuita pidä kasvattaa. Perussuomalaisten jälkeen kielteisimmin vastuiden kasvattamiseen suhtautuvat kristillisten (84 %) ja vasemmistoliiton (73 %) kannattajat.
Vihreiden ja kokoomuksenkin kannattajista yli puolet ei kasvattaisi vastuita. Myönteisimmin vastuiden kasvattamiseen suhtautuvat RKP:n kannattajat.
Taloustutkimus haastatteli kyselyä varten 1 000 iältään yli 15-vuotiasta Suomen asukasta. Haastattelut tehtiin 3.-12. heinäkuuta. Tutkimuksen virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.