Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Unikko on yhä suosituin Marimekon kuosi

Ulkomailla Marimekko tunnetaan värikkäistä ja graafisista kuvioistaan.

Maija Isolan suunnittelema Unikko-kuosi punaisen väreissä.
Maija Isolan suunnittelema Unikko-kuosi punaisen väreissä. Kuva: Marimekko
Karoliina Kantola
Avaa Yle-sovelluksessa

Marimekon liikkeessa Helsingin keskustassa riittää turisteja. Ulkomaalaisia kiehtovat kirkkaat ja selkeät kuviot. Ostoskasseihin pakataan ylivoimaisesti eniten Maija Isolan Unikko-kuosisia tuotteita.

- Pidän tuosta pirteästä kukkakuviosta. Vierailin 1970-luvulla Suomessa ja tajusin kuinka pimeää ja kylmää täällä voi olla talvella. Mielestäni kukkakuvio on hyvä vastakohta teidän talvellenne, perustelee kanadalainen turisti Barbara Tilley.

Myös japanilainen Mitchiko osoittaa samaa kukkakuviota, kun kysytään suosikkiprinttiä.

- Unikko. Pidän Unikosta, koska se on värikäs ja selkeä kuvio.

Ulkomailla Marimekko tunnetaan juuri värikkyydestä.

Vaikka usein puheissa tulee esille kyllästyminen kaikkialla näkyvään Unikkoon, silti se on myyntilukuja seuraamalla yhtä suosittu kuin ennen.

Minna Kemell-Kutvonen, Marimekon taiteellinen johtaja

- Lempeämpi kädenjälki, tuulenvire ja heinän huojunta ei kiinnosta lainkaan ulkomailla, kertoo Marimekon taiteellinen johtaja Kemell-Kutvonen.

Unikko puhuttelee yhä myös suomalaisia.

- Vaikka usein puheissa tulee esille kyllästyminen kaikkialla näkyvään Unikkoon, silti se on myyntilukuja seuraamalla yhtä suosittu kuin ennen, sanoo Minna Kemell-Kutvonen.

Kuosit kertovat ajanhengestä

Kuosien suunnittelu ja suosio elävät ajassa. Aika ajoin mustavalkoisuus nostaa päätään ja toisinaan taas kirkkaat tai hempeät värit ovat suosittuja.

- Kyllä siinä on nähtävissä sellaista ajan tuomaa vaikutelmaa. Kun on kiireistä, halutaan ympärille rauhallista vaikutelmaa, ja kun taas on rauhallisempaa siedetään enemmän väriä ja ristiriitoja, kertoo Kemell-Kutvonen.

Enemmistölle Marimekko on yhä Annika Rimalan Tasaraitaa ja Vuokko Nurmesniemen Jokapoikaa. Uudet suunnittelijanimet Erja Hirvi ja Maija Louekari ovat kuitenkin nousussa.

- Pinnalle ovat nousemassa pienet yksityiskohdat ja kuviot, joita yhdistellään suuriin linjoihin, paljastaa Minna Kemell-Kutvonen.

Suosittelemme