Yhdysvalloissa tutkijat uskovat olevan mahdollista havaita kohtuullisen suurella tarkkuudella psykopaattisia piirteitä Twitterin kautta ainakin tietyissä olosuhteissa. Asiasta kertovat yhdysvaltalaismediat Forbes ja Fox News sekä brittiläinen Wired.
Tutkimukseen osallistui tietotekniikan alan tutkijoita muun muassa Florida Atlantic -yliopistosta. Tutkijat pureutuivat erilaisten mallinnusten avulla siihen, onko mahdollista tunnistaa esimerkiksi psykopatiaa ja narsismia analysoimalla mikroblogipalvelu Twitterin käyttäjien twiittejä. He tarkastelivat twiiteissä käytettyä kieltä, mutta myös muun muassa twiittien määrää ja profiilitietoja.
Twiittien tarkastelun lisäksi tutkimukseen osallistuneillle tehtiin persoonallisuustesti, jossa selvitettiin kantoja väittämiin, kuten "koston pitäisi olla nopea ja häijy" ja "minua on verrattu kuuluisuuteen".
Tutkimusryhmä huomauttaa, että se tarkkaili psykopaattisia piirteitä pikemminkin kuin lääketieteellisesti todennettua psykopatiaa.
Tulokseksi saatiin se, että yksilön pimeään puoleen liittyvien piirteiden ja Twitterin käytön välillä on joukko korrelaatiosuhteita.
Tutkimuksessa analysoitiin yli kolme miljoonaa twiittiä noin 3 000 henkilöltä noin 80 maassa.
"Ei yksittäisten psykopaattien etsimiseen"
Tutkijaryhmä pitääkin mahdollisena, että se voisi käyttää analyyttisiä työkaluja esimerkiksi tunnistamaan potentiaalisia ongelmanaiheuttajia.
Tutkimuksen tekemiseen osallistuneen säätiön Online privacyn edustaja Chris Sumner kuitenkin huomauttaa, että ei ole järkevää käyttää Twitteriä yksittäisten psykopaattien etsimiseen ja tunnistamiseen, sillä on olemassa mahdollisuus vääriin tulkintoihin. Hän uskoo, että Twitter-analyysi voisi sopia esimerkiksi psykologeille laajojen ihmisryhmien tutkimiseen.
Sosiaalisen median käyttöön persoonallisuuspiirteiden tunnistamisessa liittyy myös esimerkiksi yksityisyyteen ja ihmisoikeuksiin liittyviä kysymyksiä.
Tutkijoita inspiroi viime vuonna julkaistu Cornellin yliopiston tutkimus, jossa tarkasteltiin psykopaattien käyttämää kieltä. Tuolloin havaittiin, että psykopaateilla on esimerkiksi tapana kiroilla tavallista enemmän ja käyttää tunnepitoisesti latautuneita sanoja. Lisäksi he esimerkiksi viittaavat usein fyysisiin tarpeisiin.
Tutkimusryhmä esittelee tuloksia sunnuntaina DefCon-tapahtumassa Las Vegasissa.