Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Laiva-aarre Puruvedessä

Puruveden Miklinsalmessa tutkitaan harvinaista hylkyä. Merimuseon pariviikkoisella leirillä töissä on joukko Helsingin Urheilusukeltajien jäseniä meriarkeologin johdolla. Tutkittava alus on melko iso. Alus on uponnut ehkä satakunta vuotta sitten.

Hylyn ykstyiskohtia.
Hylyn tarina voi paljastua yksityiskohdista. Kuva: Paavo Väisänen
Paavo Koponen
Avaa Yle-sovelluksessa

Hylky on merkitty Museoviraston muinaismuistorekisteriin, mutta tarkempia tutkimuksia ei ole tehty. Pituutta aluksella on 27 metriä leveyttä 7 metriä ja kyljen korkeus 3 metriä. Keula on purjelaivamaisen suippo.

Aarretta Miklinsalmen hylky ei kanna. Lastista ja varustuksesta ei ole mitään jäljellä. Sen sijaan hylky voi itse olla aarre vanhojen laivojen tutkijoille.

- Sisävesien purjehduksesta on tiedetään melko vähän, eikä se paras tieto välttämättä ole virallisilla viisailla, toteaa meriarkeologi Harry Alopaeus.

- Teillä täällä muutamia paikallisia, jotka minun nähdäkseni melkeinpä enemmän tietävät, kuin Helsingin tutkijat. Se on paikallishistoriaa ja siihen ei ole olut kiinnostusta. Näistä hylyistä ei koskaan löydy mitään hienoja posliiniesineitä tai tinalautasia tai sellaista, kertoo Alopaeus.

Mastot, takila ja ankkuripeli aluksesta on riisuttu pois. Tulisijasta on kuitenkin jälkiä. Alus on ehkä vanhuuttaan upotettu tarkoituksella.

Tarina arvailujen ja perimätiedon hämärässä

Aluksen muotoa ja rakennustapaa sukeltajat ovat jo ehtineet selvittää. Niistä saa viitteitä hylyn mahdolliseen tarinaan.

- Olisiko sen joku yksityinen talonpoika teettänyt omassa rannassaan ansaitakseen rahaa Pietarin kuljetuksilla. Vai onko se jonkun isomman yhtiön, joka on kuljettanut tavaroita ja ihmisiä. Siitä ei vielä uskalla sanoa yhtään mitään, arvailee Harry Alopaeus.

Paikallisilla tutkijoilla ja muistelijoilla saattaa todellakin olla viitteitä Miklinsalmen hylyn tarinasta osana Saimaan purjehduksen historiaa.

- Minulla on siitä sen verran perimätietoa – onko oikeata vai ei – että sillä olisi tuotu viljaa tähän Rauanniemeen. Minusta se aika sattuisi siihen 1886 – 1888. Oraviin tuotiin samaan aikaan viljaa Venäjältä, tietää tunnettu kerimäkeläinen harrastaja-arkeologi. Tuolloin Suomessa oli katovuosia ja ruokaa puuttui.

Sukelluselämyksiä

Aarre alus on ilman muuta sukeltajille. Se antaa sisältöä harrastukseen.

- Erityisen antoisaa! Arkeologian opiskelu, vedenalainen valokuvaus, Suomen historia, tässä yhdistyy kaikki. Suuria elämyksiä.

Aarteeksi Miklinsalmen  hylky voi muodostua myös paikalliselle matkailuelinkeinolle. Jos paikalliset tahot haluavat adoptoida hylyn ja sitä vaalia, siitä voisi tulla jopa Pohjoismaiden ensimmäinen kohde kansainvälisellä  ”Adopt a Wreck ” - listalla, Silloin siitä tulisi laajalti tunnettu matkailukohde.

- Sukellusturismin ja matkailun kannalta tämä olisi hyvä, koska tämä on niin kaunis hylky, purjelaivan hylky. Ja tässä on noin viisi muuta kohdetta kahdenkymmenen kilometrin säteellä. Sukeltavat turistit Englannissa ja Saksassa ovat tottuneet kaikista palveluista maksamaan, kertoo Kai Kaartinen.

Kaartinen uskoo että venekuljetuksia, majoitusta ja muonitusta ostavia sukellusturisteja tulisi ainakin pari sataa vuodessa.

Suosittelemme