Kotimainen teatterisyksy alkaa elokuun loppupuolella, samantien kun kesäteatterit ovat sulkeneet porttinsa. Luvassa on jälleen ensi-iltojen ruuhka, ja tänäkin vuonna ohjelmistosta löytyy paljon uutta kotimaista draamaa. Uudet kotimaiset näytelmätekstit leviävät nopeasti ympäri maata. Leimallista on, että myös maakuntateattereissa tehdään yhä enemmän uusia kotimaisia näytelmiä.
Syksyn odotetuimpia uusia näytelmiä on Juha Jokelan kirjoittama_ Patriarkka_, joka nähdään Kansallisteatterin suurella näyttämöllä ja on samalla Kansallisteatterin 140-vuotisjuhlanäytelmä. Näytelmä kertoo sukupolvien välisestä kuilusta suomalaisen perheen kautta.
- Juha Jokela on perusteellisesti aiheisiinsa paneutuva kirjoittaja, draaman taitaja ja loistava sanankäyttäjä. Tämä sukupolvieroja ja suuntaansa etsivää Suomea käsittelevä näytelmä kuuluu syksyn kiinnostavimpiin esityksiin, toteaa Teatteri&Tanssi -lehden päätoimittaja Annukka Ruuskanen.
Teatterin tiedotuskeskuksen johtaja Hanna Helavuori odottaa myös Patriarkkaa.
- Patriarkka on hieno näytelmä ihmisen arvovalinnoista ja henkilökohtaisesta vastuusta. Se on viisaan ajattelijan yhteiskunta- ja moraalikriittinen puheenvuoro. Arvokysymyksiä ja yksilön vastuuta käsittelee myös Michael Baranin Aie. Kansallisteatterilta odotan muutenkin paljon, sillä se panostaa pitkäjänteisesti kotimaisten näytelmäkirjailijoiden teksteihin. Se on kotimaisuuden lippulaiva. Joka tapauksessa kotimainen nykynäytelmä on edelleen kovassa nosteessa.
Tampereen teatterikesän taiteelliseen johtoon kuuluva ohjaaja Johanna Freundlich näkee vuodessa satoja teatteriesityksiä. Vaikka kotimainen draama on hurjassa nousussa, haluaisi Freundlich nähdä teattereissa vielä enemmän uusia suomalaisia näytelmiä.
- Meillä on niin hiton hyviä näytelmäkirjailijoita! Itse odotan Juha Jokelan_ Patriarkkaa_ ja Antti Hietalan Q-teatteriin kirjoittamaa Tulipunaista hevosta. Myös maakunnissa on mielenkiintoisia näytelmiä, esimerkiksi marraskuussa Seinäjoen kaupunginteattterissa saa ensi-iltansa Veikko Nuutisen kirjoittama ja Riko Saatsin ohjaama Myötätunto, listaa Freundlich.
Kokkolan kaupunginteatterissa on jo vuosia eletty virkeää aikaa, kun teatteria johtivat Ari-Pekka ja Jarkko Lahti. Nyt aloittaa uusi johtokaksikko Sini Pesonen ja Jussi Moila, joiden ensimmäinen työ Kokkolaan on musiikkiteatteriesitys.
- Kokkolaan on tulossa kiinnostava aika, kun ihan nuorimman polven tekijät ottavat teatterin johtaakseen. Mielenkiintoa herättää etenkin Moilan kirjoittama, Pesosen ohjaama musiikkiteatteriteos Suomi - uuteen nousuun, johon Olavi Uusivirta tekee musiikin ja suuria lupauksia antava Sonya Lindfors koreografiat, sanoo Annukka Ruuskanen.
Romaanit valtaavat näyttämöt
Viime vuosina videointi ja liikkuvan kuvan käyttö on ollut enemmänkin sääntö kuin poikkeus uusissa näytelmissä. Erilaisia elementtejä on yhdistelty taidokkaasti ja luotu näin uusia esittämisen konsepteja. Nyt tuntuu olevan aika palata jälleen juurille.
- Nyt haluaisin katsoa ja keskittyä näyttelijään. Haluaisin nähdä tulevana syksynä kiinnostavaa, briljanttia näyttelijäntyötä. Sitä uskon löytyvän muun muuassa Q-teatterin loistavasta kokoonpanosta esityksessä Tulipunainen hevonen. Siinä on mukana maan näyttelijäkärkeä kahdesta eri sukupolvesta. Ylipäätään uskon näyttelijyyden monipuolistumiseen ja vahvistumiseen lähivuosina, arvioi Ruuskanen.
Samaan uskoo myös Hanna Helavuori. Hän vieraili hiljattain Viron kansainvälisellä Baltoscandal-festivaalilla ja huomasi näytelmien olevan yhä riisutumpia ja näyttelijäkeskeisempiä.
- On ikään kuin tarve asettautua asian ääreen. Pohtia ja yrittää saada mieltä tähän yhä kaoottisemmaksi käyvään ympäristö- ja talousuhkien maailmaan. Tuntuu siltä, että jonkinlainen utooppisuus tai dystooppisuus on läsnä ja vaihtoehtoisia maailmoja etsitään.
Näyttämöillä nähdään tänäkin syksynä lukuisia näytelmiä, jotka pohjaavat tuoreisiin ja usein myös palkittuihin romaaneihin. Kansallisteatterissa nähdään Mikko Rimmiseen Nenäpäivään perustuva näytelmä, KOM-teatterissa ja Kajaanin kaupunginteatterissa Markus Nummen Karkkipäivä ja Oulussa näyttämölle sovitetaan Katja Ketun Kätilö. Espoon kaupunginteatterin lavalla herää henkiin Fingerpori-sarjakuva.
- Niin kauan kuin esitys ottaa rohkean niskaotteen romaanista, eikä jää pelkästään kuvittamaan sitä, silloin voi syntyä hienoja teoksia, toteaa Johanna Freundlich romaanien näytelmäsovitusbuumista.
Maailmalla valtavirtaan noussut dokumenttiteatteri ei ole vielä Suomessa löytänyt kunnon jalansijaa. Tyylisuunnan lähes ainoana edustajana jatkaa Susanna Kuparinen. Ryhmäteatterissa saa ensi-illan Eduskunta II, jonka materiaalina ovat eduskunnan asiakirjat ja keskustelupöytäkirjat.
Yhteiskunta otetaan kuitenkin muulla tavalla yhä tiiviimmin mukaan teatterin tekemiseen. Erilaiset yhteisölliset esitykset ja projektit ovat lisääntyneet, ja niiden ansiosta uusi ja erilainen yleisö pääse osaksi teatteria. Esityksiä tehdään yhteistyössä esimerkiksi vanhusten, seksuaalivähemmistöjen, sijaisperheiden ja maahanmuuttajien kanssa.
- Yhteisöllisyyden odotetaan kasvavan teatterintekemisessä. Erilaiset kansalaisryhmät ja pienteatterit otetaan yhä vahvemmin mukaan teatterin tekemiseen, esimerkiksi Kansallisteatterissa ja Jyväskylän kaupunginteatterissa tässä asiassa ollaan hyvin aktiivisia, kehuu Ruuskanen.
Hauskuutta synkkään maailmaan
Musikaalibuumi ei ota Suomessa laantuaakseen. Useissa laitosteattereissa musikaaleista on tullut jokavuotinen satsaus. Vanhat hyväksi havaitut klassikot ja maailmalla menestyneet hittimusikaalit löytävät useimmin tiensä teatterien lavoille. Tasokkaana musikaalitalona tunnettu Helsingin kaupunginteatteri tuo ikiklassiko Viulusoittaja katolla rinnalle myös aivan uuden, kotimaisin voimin syntyneen musikaalin Kapteeninkadun tyttö. Myös Tampereen työväen teatterissa on luvassa tuore kotimainen_ Liz_-musikaali, jossa Elisabeth Taylorina nähdään Maria Lund ja Sinikka Sokka. Uutta verta musikaalikentälle ovat tuoneet myös vampyyrimusikaalit, jotka vetoavat etenkin nuoriin. Vaikka musikaalit ovat kalliita sekä teatterille että yleisölle, niitä kaivataan etenkin silloin, kun elämä käy muuten raskaaksi ja monimutkaiseksi.
- Kyllähän tässä sellaisia lama-ajan merkkejä on ilmassa. Tänä syksynä tehdään paljon farsseja ja kevyttä komediaa, toteaa Annukka Ruuskanen.
Uuden kotimaisen draaman esiinmarssilla on myös kääntöpuolensa. Vanhoja klassikkonäytelmiä tehdään enää harveksaltaan. Esimerkiksi August Strindbergin juhlavuosi näkyy vain muutamassa teatterissa.
- Klassikkoja tehdään hävettävän vähän. Nykysukupolvi ei näe Shakespearejaan eikä Tshehovejaan kuin perin harvassa kaupungissa. Mutta yksi jänittävä klassikkotulkinta on tulossa, Kotkan kaupunginteatteri tekee Henrik Ibsenin Hedda Gablerin. Esityksen takana on kaksi huippunaista Emilia Pöyhönen ja Hilkka-Liisa Iivanainen. Luvassa on vahvasti tulkittua ja omaäänistä otetta teatteriklassikkoon. Sellaista, jonka pitäisi kuulua kaikkien teattereiden ohjelmistoon, hehkuttaa Ruuskanen.
Myös Hanna Helavuori nostaa esiin _Hedda Gablerin _ja muistuttaa, että klassikot elävät usein uusien näytelmien pohjatekstinä.
- Klassikot elävät myös päällekirjoituksina tai alustana. Mikä sen parempi osoitus klassikon voimasta. Turussa nähdään Andriy Zholdakin Kirsikkapuisto ja odotan myös Teemu Mäen ja Arja Tiilen Woyzeckmaterialia Viirus-teatterissa. Myös Juha Hurme jatkaa klassikkojen kimppuun käymistään. Hurmeen käsittelyssä niistä aukeaa aina jokin uusi ulottuvuus, karun kipeä ja koskettava, kaikkeen hauskuuteen sekoittuneena. Minkähänlaisena Vaasan kaupunginteatterissa näyttäytyy Puntila ja hänen renkinsä Matti, kun pelissä ovat vielä hienot näyttelijät Jari Hietanen ja Jorma Tommila, aprikoi Helavuori.
Runsaan teatterisyksyn ainoa häviäjä on lasten- ja nuortenteatteri.
- Lasten- ja nuortenteatterin asema surettaa. Lapsille ja nuorille ei kirjoiteta uusia tekstejä, vaan pyöritetään vain samoja vanhoja juttuja kuin pakkopullana vuodesta toiseen. Ikään kuin nuorten saamisesta teatteriin olisi jo luovuttu. Tätä asiaa onneksi paikkaa sirkus, jonka katsomot täyttyvät nuorista, toteaa Annukka Ruuskanen.
